Myrskyretki

Eilen oli, jos ei nyt syksyn ensimmäinen myrsky (oli alle 25 m/s) niin ainakin syksyn tähän mennessä kovin rajuilma. Sitähän piti lähteä merelle ihastelemaan. Voi kuinka olenkaan onnellinen, että olen syntynyt lähelle merta! Se on jotenkin kaikessa pelottavuudessaan niin vapauttava. Väylä kaikkialle maailmaan.

Tuuli puhalsi puuskissa 19 m/s. Reposaaren maantiellä, Tuulipuiston kohdalla, pystyi tuuleen jopa ajoittain nojaamaan. Tässä kohtaa tie kulkee "meren halki", joten tuuli todella tuntui.

Poikia ei tohtinut ottaa autosta ulos, niin kova myräkkä oli. Joku tonttu heilutteli heille ikkunan takaa.

Reposaaren takarannalta on näkymä avomerelle. Vesi oli huikean korkealla. Tuon keskimmäisen, osittain veden peitossa olevan kiven kohdalla paistettiin kesällä makkaraa ja siitä vesirajaan oli matkaa vielä monta kymmentä metriä. Kaikkialla näköjään tulvii. Ja aallot, huikean korkuisia olivat nekin!

Retkellä on aina oltava evästä. Sitä kun ei huomattu kotoa ottaa mukaan, niin käytiin sitten kaupassa - ja ostettiin JÄÄTELÖT! Vesisade, tuuli, alle 10°C ulkolämpö ja jäätelö, vähintäänkin erikoinen kombinaatio. Joka tapauksessa lauantainen myrskyretki oli onnistunut ja ilmasta huolimatta piristävä.

En tiedä mikä minulla on: Koko syksyn, kun on ollut kauniita ilmoja, olen toivonut, että sataisipa nyt. Sateella ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa sisälläolosta. Just, ja sitten kun sataa (melkeinpä rautanauloja), minä lähden ulos. Whaaaat? Tuntemattomat ovat mieleni sopukat.

Punaisia ja sinisiä kulkuneuvoja

Appeni, poikien ukki, sai kuuskymppisonnittelunsa lempivärissään punaisessa.

Mutta vielä punaistakin väriä enemmän ukki piti runosta, jonka onnittelujen lomaan kirjoitin:

Arvioi puutarhasi kukkien mukaan,

putoavia lehtiä älköön kirjatko kukaan.

Mittaa päiväsi kultaiset hetket,

unohda kokonaan pilviset retket.

Laske yösi tähtitaivaat,

turhaan uniasi varjoilla vaivaat.

Täytä elämäsi hymyllä,

miksi pilata sitä kyynelillä?

Iloitse jokaisesta syntymäpäivästä,

älä välitä vuosista,

vaan ikäsi laske ystävistä.

 Tässä ukki avaamassa 60-vuotisjuhliaan upeassa puutarhassaan elokuussa.

Tilattu viiskymppiskortti taas päätyi siniseksi. Tässä oli niin paljon kulkuneuvoja, että numerot eivät enää mitenkään mahtuneet joukkoon.

Jotenkin askarteluinto on ollut jäissä koko syksyn ja vähän jo kesänkin. Olen askarrellut pelkästään silloin kun on ollut "pakko", eli kun olen saanut tilauksia tai kun olen tarvinnut itse kortteja. Mitään ylimääräistä ei siis ole syntynyt. Joulukorttejakin pitäisi jo miettiä. Onneksi näin eilen nämä kortit, sillä näistä sain ihanan idean. Katsotaan kuinka ihana se on sitten, kun lähden sitä toteuttamaan...

Täytetyt avokadot

Rapujuhlissamme alkuruuaksi tarjottiin katkaraputahnalla täytettyjä avokadoja.

Ohje oli tarkoitus lainata täältä, mutta tahnaa tehdessäni huomasin, että resepti ei vain toiminut. Lisäsin ohjeeseen aineita ja mausteita melkoiseti, jotta sain avokadoihini sellaista täytettä kuin olin ohjetta lukiessani kuvitellut saavani.

StarAnnan täytetyt avokadot kuudelle:

3 kypsää avokadoa
450g katkarapuja (pakaste)
yhden sitruunan mehu
2 rkl majoneesia
1 prk ranskankermaa
1/2 prk kermaviiliä
1 nippu tilliä
n. 1/2 nippua ruohosipulia
ripaus chilijauhetta
mustapippuria

Sitruunaa ja ruohosipulia koristeluun.

Halkaise avokadot ja ota kivi pois. Koverra hedelmäliha pois kuoresta ja soseuta se sitruunamehun kanssa haarukalla. Huljuta sitruunamehua koverrettujen avokadojen sisällä ja laita kuorenpuolikkaat talteen. Sulata katkaravut, kaada sulamisvesi pois ja hienonna. Sekoita katkaravut ja avokadosose keskenään ja lisää joukkoon majoneesi, ranskankerma ja kermaviili. Hienonna ruohosipuli ja tilli ja lisää ne tahnaan. Mausta chilijauheella ja mustapippurilla.

Täytä kuorenpuolikkaat tahnalla juuri ennen tarjoilua ja koristele esimerkiksi sitruunalla ja ruohosipulilla.

Alkuruoka oli namia! Ensi kerralla voisin kuitenkin käyttää kermaviilin asemesta esimerkiksi maustamatonta tuorejuustoa, jotta tahnasta tulisi hiukan paksumpaa. Oli nimittäin työ ja tuska saada vetelä ja valuvainen täyte pysymään avokadonpuolikkaan sisällä edes jotenkuten.

Niin ja hei, tahnaa muuten jää tästä satsista yli. Sillä voi sitten vaikka täyttää kuorenpuolikkaansa uudelleen...hups!

Punaiset pidot = Rapujuhlat

Männäviikonloppuna istuimme iltaa perinteisten rapujuhlien merkeissä kahden ystäväpariskuntamme kanssa.

Meillä on perinne, että jokainen pariskunta järjestää rapujuhlat vuosittain vuorollaan. Tähän asti juhlat on järkätty mökeillä, mutta koska meillä ei ole mökkiä, järjestimme juhlat kotonamme. 

Minulla ei ole mitään rapurekvisiittaa punaista kaitaliinaa lukuunottamatta, joten askartelin rapuaiheiset paikkakortit jokaiselle. Pahviravut löytyivät Tiimarista.

Oli varsin näyttävää kattaa neljä erilaista lasia rinnatusten, snapseille, vedelle, viinille ja kuoharille omansa. Servetit (joita rapuja syödessä meni melkoisesti enemmän kuin tuo yksi) taittelin yksinkertaistetulle ranskanliljalle. Kuva kuvalta opastavan taitteluohjeen löydät täältä.

Juhla avattiin kuoharilla (tietty!) ja alkuruuaksi nautittiin täytettyjä avokadoja. Avokadojen täytteenä oli katkaraputahnaa. Melko rapuinen menu, mutta sehän on just se juttu!

Alkuruokaa koristi sitruunaviipale ja muutama ruohosipulinkorsi. Ohjeen tähän herkkuun naputtelen teille huomenna muutaman lisäkuvan kanssa.

Tilli suussa, kruunu päässä... Kruunutillejä ei ravuillaan päässään ollut ja suussakin taisi olla vain muutamia hassuja sitruuna- ja limeviipaleita, mutta oikein hyviltä maistuivat siitä huolimatta paahtoleivän ja tillivoin kaverina.

Olin kyllä itsestäni jopa ylpeä: aikaisempina vuosina mies on joutunut avaamaan minulle suurimman osan ravuista kun en ole itse uskaltanut, mutta tänä vuonna avasin jokaisen ihan itse! Vuosien harjoittelu on siis tuottanut tulosta.

Kokeneet ravunsyöjät asettelevat syötyjen rapujen kuoret lautaselleen taiteellisesti. Kuulemma. Minä en taida vielä olla kokenut (vaikka kehittynyt olenkin) tai sitten en ainakaan ole kovin taiteellinen.

Illalla miehet menivät saunaan ja me tytöt musisoimme olohuoneessa. Ystävä viritti toisen ystävän kitaran ja laulu raikasi. Tai siis ainakin kitara raikasi. Taisimme saada pienen oppitunnin kitaransoitosta. Ja sitten kun musisointiin kyllästyttiin, niin kaivettiin kaapista Alias. Miehetkin pääsivät juuri sopivasti saunanraikkaina selittelemään. Ja niitä selityksiä, niistä käydään keskustelua vielä tänäkin päivänä...

Tässä rapudebyyttini vuodelta 2008. Silloin tämän kuvan ottaminen oli varsinainen saavutus! Kuten huomaatte, kovinkaan monella sormella en uskaltanut elukasta pitää kiinni ja lisäksi sitä tarvitsi roikottaa mahdollisimman kaukana itsestä.

Tänään valmistaudun muistelemaan vielä vanhempia aikoja, olen nimittäin lähdössä ala-asteen luokkakokoukseen! Back to school, hetkeksi. Mukava nähdä vanhoja ystäviä, joiden kanssa tulee oltua yhteydessä aivan liian vähän. Mutta tänään olemme koolla koko Hullu Luokka, kivaa! Siitä on tasan 20 vuotta, kun aloitimme yhdessä koulutiemme. HEI, 20!!!

Ennen kuin minusta tuli äiti

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä. 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
en tullut ajatelleeksi,
olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla. 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta,
jotta lääkärit voisivat tehdä
kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin
silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän
onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä
katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa,
vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni
murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi,
kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti. 

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu
kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua,
kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös
yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä
lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon... 

Ennen kuin minusta tuli äiti.

Golfing couple

Ystäväni tilasi minulta hääkortin pariskunnalle, jonka yhteinen harrastus on golf.

Kaiken näköisiä ideoita pyöri päässäni ennen kortin toteutusta. Koitin piirtää golfaavaa hääparia itse, mutta niistä kuvista ei tullut laisinkaan julkaisukelpoisia. Helpomman kautta sitten mentiin ja Stampendousin hääpari sai kätösiinsä golfmailat minun toimestani. Viheriö muodostui vihreistä kartongeista. Olipa muuten mainio yhteensattuma, että yksi häiden teemaväreistä oli vihreä. Ruskea nauha on niin ikään valittu häiden teemavärien mukaisesti.

Mikään hempeyttä uhkuva hääkortti tästä ei tullut, mutta persoonallinen kyllä. Hunnun ja puvun alareunassa olevien pisteiden päälle liimasin kimaltelevia pisaratarroja. Jos ei nyt hempeyttä, niin tuovat ne ainakin vähän juhlavuutta golfkentälle!

Mansikkakohokas

Emännöin tulevana viikonloppuna rapujuhlia. Päätin jo kauan sitten, että teen juhliin jälkiruuaksi mansikkakohokasta, koska en ole moista "herkkua" ennen maistanut. Tänään siis harjoittelin lauantaita varten.

Idean mansikkakohokkaaseen sain katsellessani Arvostele mun illallinen Ruotsissa -ohjelmaa. Etsin kohokkaan reseptiä suoraan Halv åtta hos mig -ohjelman virallisilta sivuilta, mutta ei tärpännyt vaikka hain jordgubbit ja soufflet. Suomeksi googlettelemalla ei löytynyt yhtäkään sellaista ohjetta, johon olisi tullut edes hitunen sitruunaa ja sitä piti kohokkaaseen ehdottomasti saada raikastukseksi! Hakusanalla strawberry souffle löysin ohjeen, jota päätin kokeilla. Muokkasin ohjetta hieman suomalaiseen keittiöön sopivammaksi.

Ohjeella saat kuusi annosta

20 kpl mansikoita (mansikoiden määrä oli annettu hauskasti kappaleina eikä grammoina, joten turhilta mittailuilta vältytään)
6 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl raastettua sitruunankuorta
4 munanvalkuaista
voita kohokasvuokien voiteluun

Jos käytät tuoreita mansikoita, ne kannattaa puolittaa. Minä käytin pakastemansikoita, jotka sulatin mikrossa ja kaadoin sulamisnesteen pois. 
Soseuta mansikat, puolet sokerista (3 rkl) ja maissijauho sauvasekoittimella. Siirrä seos kattilaan. Kuumenna seosta liedellä koko ajan sekoittaen kunnes se sakenee. Ota jäähtymään ja lisää raastettu sitruunankuori ja vaniljasokeri.

Erottele munat ja lisää loppu sokeri (3 rkl) valkuaisten joukkoon. Vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää hyvin jäähtynyt mansikkasose vaahtoon kolmessa osassa. Pursota vaahto voideltuihin kohokasvuokiin ja paista 200 asteessa noin 25 min. Tarjoile heti!

Vinkvink!
Älä avaa uunin luukkua paiston aikana, ettei kohokas lässähdä.
Jos et omista kohokasvuokia, voit käyttää vuokien asemesta esimerkiksi pieniä kahvikuppeja.

Kohokkaani nousivat uunissa varmaan puolimetrisiksi (ainakin melkein), mutta heti uunista tultuaan ne painuivat todella nopeasti kasaan. Kohokas on siis todellakin tarjoiltava heti.

Odotukseni olivat korkealla tämän jälkkärin suhteen, mutta totta puhuakseni petyin tämän ylistetyn hössön suhteen. (Anteeksi rapujuhlavieraat, tulette silti saamaan juhlissani mansikkakohokasta.) Kohokas oli sisältä pelkkää höttöä ja muutenkin ei-minkään-makuista. Nämä uunijälkkärit ei ole mun juttu, tykkään enemmän sellaisista hyydytetyistä kerma/rahka/tuorejuustojutuista, joita ei tarvitse laittaa uuniin.