keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hurraa! kotiutettu

Karkauspäivä. Kosintapäivä. Rukkaspäivä tai rakkauspäivä. Hamekangaspäivä. Ja päivä, jolle on saatava postaus, koska mahdollisuus on vain kerran neljässä vuodessa.

Hiihtolomalaiset toivat viime viikolla tuliaisia pääkaupunkiseudulta: World Design Capital Helsinki 2012, WDCH 2012 -juhlavuoden kunniaksi suunnitellun uuden muumimukin nimeltänsä Hurraa! Mukin kuva on Tove Janssonin vuonna 1960 ilmestyneestä kirjasta ’Kuka loh­duttaisi Nyytiä?’

Minä olen lukenut tuota kirjaa lapsena tuhanteen kertaan tätini luona Helsingissä. Oikeastaan minun ei edes tarvinnut lukea sitä, vaan hänellä oli kirjaan kuuluva c-kasetti, jolle kirjan tarina oli kerrottu musiikin säestyksellä. Tarina on koskettava: yksinäinen ja pelokas Nyyti lähtee pakoon ankeaa elämäänsä ja pelkojansa ja kohtaa matkalla muunmuassa mukissa kuvatut juhlat hemuleiden puistossa. Kuljettuaan meren rantaan Nyyti löytää pullopostia myös yksinäiseltä Tuittu-tytöltä, jota mörkö pitää vankinaan. Nyyti suuttuu, ei enää pelkää yhtään ja lähtee pelastamaan Tuittua. Nyyti puraisee mörköä hännästä ja mörkö pakenee. Ja tietysti Nyyti ja Tuittu rakastuvat, eikä kumpikaan enää ole yksinäinen.

Suosittelen tutustumaan kirjaan ja sen tarinaan. Todelliseen tunnelmaan pääsette, jos saatte kuunnella tarinan musiikin säestyksellä.





















Nyt te sitten tietysti kysytte, että mitä tarinaa tämä muki meistä kertoo. Aikaisemminhan kerroin, että lähes kaikkiin mukeihin liittyy jokin tarina, miksi ne ovat meille tulleet tai mitä suurta silloin on tapahtunut, kun ne ovat meille saapuneet. Lyhyesti: toinen syysvauvoista ei olekaan syysvauva vaan alkukesän vauva.

Joten annoin kaksosten pikkupikku bodyt ja potkuhousut lämmittämään uuden tulokkaan pikkupikku kätösiä ja pikkupikku varpaita.


Elämä on välillä huisin ihmeellistä!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Punaiset gerberat

Punainen onnittelukortti, pois mukavuusalueelta. 
Jos oikein tarkkaan katsotte, huomaatte oikeassa yläkulmassa tekstiä, pe...jotain. Käytin taas Yhteishyvää, gerberat löytyivät helmikuun numerosta. Valkoinen pohjaväri ei ole paras mahdollinen, kun käyttää näitä lehtikuvia, sillä vaikka käytin omaa niksiäni paksumman paperin liimaamisesta lehtikuvan taakse, kuultaa ohkaisesta lehdensivusta silti toinen puoli läpi. Gerberoita en halunnut peittää ja siksi päädyin läpinäkyvään paperiin nauhan ja ääriviivatarrojen alla. Ruutunauhan korjasin jouluna talteen yhdestä saamastani paketista. Punaiset sydämetkin olen vuosia sitten ostanut joulukorttien tekoon.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kirveenvarsia ja kolmekymppisiä

Eilen oli oikein mukava päivä. Olimme Turussa viettämässä "kuusikymppisiä" eli ystäviemme yhteisiä 30+30 -synttäreitä.

Juhlakalut olivat miehiä. Oma mieheni halusi viedä kolmekymppisille lahjaksi Fiskarsin kirveet, jotka minä kauniisti koristelin juhlakuntoon. Kyllä meitä vähän jännitti kävellä erään yökerhon ovista sisään ja saunatiloihin, kun kirveenvarret pilkistivät laukunsuusta. Onneksi oransseista varsista ei ovella kyselty mitään ja pääsimme tuomisiamme selittelemättä juhlapaikalle.




Kortit tein tarkoituksella ja myös ajan säästämiseksi lähes identtisiksi. Ja nämä majavat nyt on jo niin nähty tässä blogissa. Näiden korttien myötä majavien juhlat on loppuun juhlittu; DCWV:n majavapaperi loppui ja hyvä niin. Kiireessä näet turvaudun liiankin helposti tuttuun ja turvalliseen jo nähtyyn ja tehtyyn.

 

Tarkat varmasti huomasivat sen, että korteissa ja lahjakääreissä on edellisen postauksen uhosta huolimatta solmuja ja rusetteja. Tappelin solmimisen kanssa edelleen, mutta sen verran olen kehittynyt että yrityksiä oli enää viidestä kymmeneen! Jee, mää alan oppia. Olen nimittäin harjoitellut - ja hermoillut!

torstai 23. helmikuuta 2012

Solmi, pura, hermostu, ja aloita alusta


Simppeli kiitos-kortti syntyi mustavalkoraitaisen lahjapaperin ympärille. En voi sille mitään, että musta, valkoinen ja turkoosi ovat mielestäni vastustamaton väriyhdistelmä. Ja taustapaperin raidat ja nauhan pilkut vain toimivat keskenään.

Mutta siis voi luoja kuinka monta kertaa taas solmein tuota solmua tuohon nauhaan! Ei pirskatti soikoon kaksikymmentä yritystä riitä! Menee hermot, en kyllä laita noita nauhoja enää kun niitten kanssa joutuu aina tappelemaan...



Taustaakin koristelin taas vähäsen. Onneksi tälle puolelle ei tarvinnut solmia sitä himskatin solmua...

tiistai 21. helmikuuta 2012

Astiakaapin asukkaat

En ole lapsena keräillyt mitään, en niin kiiltokuvia, tarroja, pinssejä, kyniä, postimerkkejä, kiviä, barbieita tai mitään muutakaan, joten olen korjannut asian vanhempana. Juu, muumimukeilla. Että niin mielikuvituksellinen keräilykohde... Olen yksi niistä 5 000 000? suomalaisesta, jonka on pakko saada aina se uusin, vaikka se olisi kuinka ruma omasta mielestä.

En päättänyt ryhtyä keräilijäksi tositarkoituksella, vaan ajauduin hommaan vähitellen. Salakavalasti kaappiini hiipi muki toisensa perään, kunnes niitä oli niin paljon, että oli luovuttava kaikista muista mukeista.

Tiedättehän, sen ensimmäisen muistaa aina!  Minun tapauksessani ne kylläkin olivat ensimmäiSET. Kaikki sai alkunsa vuonna 2004, kun sain ylioppilaslahjaksi nämä kaksi:

Rakkaus ja Hemuli, esikoiseni, hyvinsäilyneet. Muistuttavat ajasta, jolloin olin kaunis, rietas, onnellinen - Kaija Koota lainatakseni. Ja vapaa! Ovet olivat niin sepposen selällään kutsumassa joka suuntaan, että siinä oli nuorella tytöllä miettimistä enemmän kuin tarpeeksi minkä oven kynnyksen yli astuu.

Mitä enemmän kuppeja kertyi, sitä enemmän minä vakiinnuin. Tapasin mieheni syksyllä 2004, muutimme yhteen 2005, menimme kihloihin 2008, muutimme rakentamaamme omakotitaloon 2009, menimme naimisiin 2010 ja saimme kaksospoikamme 2011. Jokainen näistä tapahtumista on tuonut myös kaappiimme uusia muumeja. Osittain nämä siis kertovat elämäntarinaamme, kirjoittamatonta, lukemattomissa olevaa. Tarinaa, jonka voi vain kertoa ja jossa nämä astiakaapin asukkaat toimivat kauniina kehyksenä.

Tänään me kehystämme tarinamme näin:



Ja näin:
(Kausituotteet. Keskirivissä vasemmalla oleva Iltapurjehdus ja samassa rivissä oikealla oleva mustavalkoinen Seikkailu eivät ole varsinaisia kausimukeja, mutta pääsivät samaan kuvaan, sillä eivät kuulu perustuotantoonkaan.)


Ymmärrätte siis varmaan, että vaikka osalla näistä mukeista saattaa jo olla jonkinnäköistä keräilyarvoakin, niin kaikkein tärkeintä on mukien tunnearvo. Kaikki ne muistot ja hetket, jotka kuhunkin mukiin liittyvät.

Tunnearvoltaan minulle rakkain on tämä Pikky Myy, jonka sain kaksosten synnyttyä äitienpäivälahjaksi. Kaksoset olivat vain muutaman vuorokauden ikäisiä, kun vietin äitinä ensimmäistä äitienpäivää. Tähän mukiin on vangittu äitiyden hatarat, pelokkaatkin alkuhetket.


Sen enempää tarinoita kertomatta siirryn lempimukeihini. Siis sellaisiin, jotka miellyttävät silmää ja jotka haluan valita kaapista ulkomuodollisten seikkojen takia. Kuvassa ne ovat parhausjärjestyksessä ylhäältä alas. Ensin oli tarkoitus valita vain kolme, mutta kun en millään osannut päättää noiden kahden alimmaisen välillä (niiden järjestyskin oli kauhean vaikea valita), niin esittelen top nelosen.

Vihreä Poliisimestari (kuinkas muutenkaan, sehän on vihreä), Ruusutarha, Mymmeli ja Nipsu. Näiden värit ovat niiiin herkut.


Ja tottahan minulla on myös inhokki. Se, jonka ottamista kaapista välttän viimeiseen asti. Se on tämä typerä paistinpannupää. En edes tiedä hahmon nimeä, mutta kyllä on osannut taiteilija vastenmieliset värit valita. Inhoan tuota sinililaa sävyä, ja kenellä oikeasti on keltaisia täpliä hiuksissaan.


Melkoisen valkoista sisustustamme mukit kyllä piristävät huomattavasti - lähinnä tiskipyödällä. No joo, kyllä nämä kahvipyödässä ovat kiva väriläiskä. Ja sopivat muuten erinomaisesti valkoisen Teeman kaveriksi.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Tienaisikohan näillä 100e ?

Niksi-Pirkka: Käytä (kortti)askartelussa hyväksesi aikakauslehdistä löytämiäsi kauniita kuvia.
(Niksi on bloggaajan oma ja aiemmin julkaisematon, mutta varmasti kaikkien jo tuntema)


Kun kerran alkuun pääsin, niin en malta lopettaa. Näiden lehtikuvien kanssa siis. Tämän kauniin kuvan kauraröyhystä löysin itsestään Pirkka-lehdestä. Ei olisi lehden sivua katsellessa uskonut, että kuva oli näin täydellinen korttiini.

Toisaalta voi pemppu, että tämä meni onnistumaan näin hyvin. Nyt minun on käytävä läpi Kotivinkit, Kodin Kuvalehdet ja Me Naiset, joita kaappiini on kertynyt muutaman vuoden ajalta. Se työ ja se aika joka siihen menee! (Pikkutarkkana ihmisenä minun kun on käännettävä ja katsottava jokainen sivu erikseen, ei riitä että selaan tai plaraan lehdet lävitse.) Eipä pitäisi ainakaan tekemisen tai askartelumateriaalien lopua turhan äkkiä!


Taakse jatkoin etupuolen teemaa kääntämällä koristekartonkien värit toisinpäin signeerauksen pohjaksi.

Ai niin, toinen niksi vielä: Aikakauslehtien sivut ovat usein ohuita. Liimaa (liimateipillä) sivun taakse paksumpi paperi, näin niitä on helpompi käsitellä askartelussa.

(Niksi-Pirkan faneille tiedoksi: korttia tehdessä ei käytetty apuna sukkahousuja)
(Kaikille tiedoksi: otsikko viittaa nikseihin) 

;)

torstai 16. helmikuuta 2012

Onnelliset yhdessä

Tulipa tekaistua yksi hääkortti, vaikka häitä ei ainakaan näillä näkymin ole tiedossa tulevaksi kesäksi. Halusin kuitenkin testata tätä ihanaa Stampendousin hääpari-leimaa, joka on lojunut laatikon pohjalla käyttämättömän jo hyvän tovin.


Leima on kerrassaan mainio!


Väritin kuvan tällä kertaa leimasinmusteilla kostean siveltimen avulla.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Äitin uus paraskaveri

Moikka! Me ollaan Arttu ja Vilho, 9 kk kaksoset, ja tultiin vaan kertomaan, että meijän äitillä on kuulemma uus paras kaveri. Niin se meille sano. Ja se on joku viinan (yäk) värinen laukku, olisko ollu konjakki ja sanoi äiti sen valmistajanki, se oli joku ihmeen Friis & Company tai jotain sinne päin. Äiti sano, että se on sen paras kaveri siihen asti, kunnes se raaskii sijoittaa johonkin Mulberryyn tai Louis Vuittoniin tai Tiger of Swedeniin tai mitä niitä kaikkia se nyt luettelikaan. Ja lisäshän se sit vielä, että siihen voi kyllä kulua toooosi pitkä aika.


No meitähän nyt ei todellakaan äitin laukut kiinnosta! Ihan sama missä se niitä meidän vaippoja, maitoja ja leluja kuljettaa, kunhan ne on mukana. Mutta kyllä mua (Vilhoa) nauratti, kun äiti sitä laukkuaan niin innoissaan kuvasi. Arttu oli päiväunilla ja mää olin lattialla ja kattelin äitin touhotusta ja (äitin mukaan) pyörittelin isoja sinisiä silmiäni, mutta enhän mää niitä oikeesti mitään pyöritelly, kunhan räpyttelin vaan. Ei tän ikäiset vielä osaa pyöritellä silmiään, äiti ei taida tietää.


Sitte ku kyllästyin kattomaan äitin touhuja ja kun ajattelin ettei se keskittymiseltään huomaa, niin kävin salaa kaivamassa äitin kukkapurkista vähän multaa, vaikka äiti on monta kertaa kieltänyt. Mutta huomashan se äiti ja suuttui. Onneksi se ei ollut kauaa vihainen kun mää vaan nauroin sille ja taputin multaisia käsiäni yhteen ja ihailin niitä ylpeänä ku ne oli ihan eri väriset kuin ennen.


Siinä laukussa on muuten sellanen hieno pallokin, jota oli kiva laittaa suuhun, mutta muuten se oli ihan tyhmä kun se ei irronnut siitä lainkaan. Ja oli siinä sitte vielä semmonen rusettikin, joka oli äitin mielestä hieno yksityiskohta. Tyttöjen juttuja meijän mielestä.


Että semmoinen kaveri meijän äiskällä. Aika tylsää... Oltais paljon mieluummin kerrottu meijän uusista soivista leluista, ne olis ollu paljon mielenkiintoisempia.

Suloista ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää kaikille ihanille lukijoilleni ja täällä poikkeaville! <3

maanantai 13. helmikuuta 2012

Viisikymppisten menopelit

Ystävä/tuttava/sukulaispiirissä näyttää olevan kauheasti vuonna 1961 ja -62 syntyneitä, koska näitä viisikymppisten kortteja on valmistunut jo aika liuta. Kaikki olen tehnyt siis omasta tarpeesta tai tilauksesta, varastoon ei ole jäänyt ainuttakaan. Ja taas tänä keväänä maailma saa "muutaman" uuden viisikymppisen. Osa sankareista on ystäviä,tuttavia tai sukulaisia. Joten olen askarrellut...


...kortteja viiskymppisille (miehille).
Hempukan blogista luin jo jokin aika sitten, että hän oli käyttänyt korttien teossa aikakauslehdistä löytyneitä kauniita kuvia. Ajattelin heti, että tuo on kokeilemisen arvoinen idea. Yhteishyvästä (tuntuu muuten olevan käyttökelpoinen lehti) korjasin talteen vanhan ja tunnelmallisen seepianvärisen kuvan, jossa kaksi herrasmiestä ajalee vanhalla lava-autolla. Ja kuvahan sopi paremmin kuin hyvin tähän viidenkympin teemaan.


Tässä toisessa kortissa huristellaan vanhalla pirssillä niinikään (kuski on kylläkin kadoksissa). Ja on tätä korttia tehdessä huristeltu myös ompelukoneella: siksakkia siellä on pallojen seassa, joskin ompeleet erottuu hippasen huonosti, koska ompelukoneessa sattui olemaan langat liiankin sävysävyyn.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Suut makeeks marengilla


Perjantaina rentouduin ja kotoilin ja leivoin marenkeja. Parhaalla marenkiohjeella ikinä! Olen saanut sen vuosia sitten tuttavaltani.

Tällä ohjeella luvataan noin 50 kpl marenkeja.

1 rkl maissijauhoja
1 rkl vaniljasokeria (minä käytin vanilliinisokeria)
2 tlk etikkaa
8 kananmunan valkuaista
5 dl sokeria

Maissijauhot, vaniljasokeri ja etikka (kyllä ETIKKA!) sekoitetaan keskenään. Valkuaiset vatkataan vaahdoksi ja tämän jälkeen lisätään pieninä erinä sokeri ja maissijauhoseos koko ajan vatkaten. (Vaahdon pitää olla niin kovaa, että se pysyy kulhossa, kun sen kääntää ylösalaisin.)
Vaahto pursotetaan leivinpaperin päälle kauniina ruusuina ja marenkeja paistetaan 130-asteisessa uunissa noin 45 min.

Minä puolitin ohjeen ja sain noin 35 marenkia ja vaahtoa meni vielä ihan kamalasti hukkaankin, koska mun kalliskallis Tupperwaren pursotin on niin huono!



Alkutilanne oli tässä. Sain onnekseni eroteltua munat ilman suurempaa kohellusta - yhtään kuorenpalaa ei tipahtanut valkuaisten joukkoon. Tämä on tärkeä seikka, sillä muuten vaahtoa on vaikea saada kovaksi. Kannattaa myös muistaa, että kulhon ja vatkainten pitää olla täysin kuivat, muuten ei tule vaahtoa.




 

Ohje sanoo, että marengit pitäisi nostaa paistamisen jälkeen uunista pois ja jäähdyttää foliolla peitettynä. Minä tein homman helpommin ja avasin uunin luukkua ja annoin marenkien jäähtyä rauhassa sammutetussa uunissa. Tuli hyviä tällä(kin) tavalla. Ja kuten näkyy, ennen paistamista marengit ovat puhtaanvalkoisia, mutta saavat uunissa kauniin beigen sävyn.



Tällä ohjeella marengin sisälle jää herkullinen pehmeä kohta, joka on kuin karkkia. NAM!

lauantai 11. helmikuuta 2012

Eläintarha


The Greeting farmin elukat esittäytyvät - sinisissä sävyissä tällä kertaa. Olen melkoisen ihastunut kyseisiin leimoihin. Mummulle toivoteltiin hyvää syntymäpäivää, vaikka kortissa olikin ihan poikien värit.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Blogi sai tunnustusta !

Meikäläisen ploki sai ensimmäisen tunnustuksen. Jeeeeeeeeee !

Kaunis-suuri-sydämellinen kiitos Marja K :lle ! Et tiedäkään, miten kovasti lämmitit pakkasen jäädyttämää sydäntäni ja kuinka onnelliseksi minut teit tunnustuksellasi. <3







Ajatuksena on jakaa tunnustusta eteenpäin viidelle blogille, joiden toivoisi saavan lisää lukijoita.

Minä haluan jakaa tunnustuksen seuraaville ihanille blogeille:

  • Lauralle, Taito tehdä elämästä vaikeaa, koska en ole koskaan samaistunut kehenkään niin kuin Lauraan häntä lukiessani (olet ihana, glad you're back!)
  • Anulle, 'Kultta ja Kimallet', koska hän oli parhain huonekaveri synnytysvuodeosastolla (ja koska hän tekee aivan mielettömän upeita koruja!)
  • Riinalle, LUKSUSTA ARJESSA, koska hänen bloginsa on niin kaunis ja harmoninen
  • JaNiKalle, *Nappinja*, koska hän on luova ja osaava käsityöihminen
  • Jennille, The Card Attic, koska minä haluan vielä kuulla sinusta

Parasta perjantaita blogisiskot!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kihlakortti ja muutama iloinen uutinen

Saimme kuulla mieheni kanssa oikein roppakaupalla iloisia uutisia jokin aika sitten. Yksi siskoistani kihlautui helmikuun alussa ja saa miehensä kanssa syysvauvan! Lisäksi toinen siskoni (se, jonka kihlakortista olen kirjoittanut moneen otteeseen) saa myös syysvauvan! Siskoillani on vain muutama viikko eroa lasketussa ajassa.
Ihanaa! Minusta tulee täti ensi kertaa ja parasta tietysti on, että meidän kaksoset saavat serkkuja. Ja vieläpä lähes saman ikäisiä. Onneksi olen säilönyt melkein kaikki poikien pieneksi jääneet vaatteet, nyt niille tulee käyttöä enemmän ja nopeammin kuin kuvittelinkaan.



Siispä laitan kihlakortin esittelyyn. (Vauvakortteja saatte nähdä sitten myöhemmin ;) ) Hyvin yksinkertaisella ja hillityllä linjalla mennään tällä kertaa. Täysin tuoreen kihlaparin tyyliin. Sain korttiin idean (lue: suorastaan plagioin) täältä.



Kortin taakse tein ensimmäistä kertaa erillisen "infolaatan" jossa signeerauksen lisäksi näkyy myös blogin osoite. 


Lähempi kuva infolaatasta.
Tässä on teille lukijoilleni myös pieni pähkinä purtavaksi: Hoksaattekos, miksi kirjoitan blogia nimellä StarAnna?


Ja tässä vielä vertailun vuoksi vanhanmallinen signeeraus. Kaikissa tekemissäni korteissa se on ollut tutusti takapuolen vasemmassa alakulmassa.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Green cow


Menin aikaisemmin sanomaan, etten osaa värittää leimakuvia. Noh, tämä taitaa pitää edelleen paikkansa, mutta yritin kuitenkin. Väritin Greeting farmin lehmän isotädiltäni perintönä saaduilla vesiväreillä, joilla hän on aikanaan maalannut tauluja. Eli mistään lasten vesiväreistä ei ollut kysymys. Ei menny ihan ku... no vaikka Kotossa (kun sitä Strömsötä ei aina jaksa). Paperi nimittäin kärsi siitä, että sitä kasteltiin. Enkä tiedä oliko vika maalaajassa (kastelin liikaa) vai paperissa (ei kestänyt vähääkään kastelua). Lisäksi varjostukset vaativat vielä paljon opettelua. Muutenkin tästä kortista tuli vähän sellainen vasemman käden versio, paperit ovat vinossa ja rusetti solmittu mitenkuten sinne päin. Mutta värit osuivat nappiin, herkullista vihreyttä minun makuun.

torstai 2. helmikuuta 2012

Tillukkaat

Herrajumala kun on ulkona kylmä!
Tavallisesti sää ei ole puheenaihelistani (tai blogipostauslistani) kärkisijoilla ja koitan yleisesti karttaa säästä puhumista ja varsinkin sen päivittelyä, mutta hei, -22°C ! Kai tässä jo saa sanaisen arkkunsa avata sään osalta? Nämä kelit ovat todellista piinaa meidän perheelle, sillä kaksosia ei voi viedä ulos päiväunille. Ja minun päivääni totisesti vaikuttaa se, että pojat nukkuvat ulkona 3 - 4 tunnin päiväunet ja sisällä korkeintaan tunnin yhtäjaksoisesti. Niin että koitas nyt kivuta vähän lähemmäs nollaa mokoma pakkasmittari.


No jotain positiivista tässäkin pakkasessa. Takkatuli tuntuu takkatulelta. Villasukat tuntuvat villasukilta. Ja ennen kaikkea, talvi tuntuu tal-vel-ta! Ja onhan tämä paras mahdollinen sää esitellä myös kauan lupaamani villasukat.

Ylemmät vihreät on tehty Novitan Nallesta ja alemmat 7 veljeksestä. Ja nämä ovat taas näistä itse väriään vaihtavista keristä, jolloin (laiska) neuloja välttyy raitaisten sukkien lankojen päättelyltä - ja saa silti raitaa. Nämä alemmat on ihan mun lempparit!
Ja jos muuten tarvitsette erittäin hyvää ja yksityiskohtaista villasukkien teko-ohjetta, sellainen löytyy täältä.

P.s. Näin suloisesti meillä herätään (sisällä) niiltä tunnin päiväunilta: