Astiakaapin asukkaat

En ole lapsena keräillyt mitään, en niin kiiltokuvia, tarroja, pinssejä, kyniä, postimerkkejä, kiviä, barbieita tai mitään muutakaan, joten olen korjannut asian vanhempana. Juu, muumimukeilla. Että niin mielikuvituksellinen keräilykohde... Olen yksi niistä 5 000 000? suomalaisesta, jonka on pakko saada aina se uusin, vaikka se olisi kuinka ruma omasta mielestä.

En päättänyt ryhtyä keräilijäksi tositarkoituksella, vaan ajauduin hommaan vähitellen. Salakavalasti kaappiini hiipi muki toisensa perään, kunnes niitä oli niin paljon, että oli luovuttava kaikista muista mukeista.

Tiedättehän, sen ensimmäisen muistaa aina!  Minun tapauksessani ne kylläkin olivat ensimmäiSET. Kaikki sai alkunsa vuonna 2004, kun sain ylioppilaslahjaksi nämä kaksi:

Rakkaus ja Hemuli, esikoiseni, hyvinsäilyneet. Muistuttavat ajasta, jolloin olin kaunis, rietas, onnellinen - Kaija Koota lainatakseni. Ja vapaa! Ovet olivat niin sepposen selällään kutsumassa joka suuntaan, että siinä oli nuorella tytöllä miettimistä enemmän kuin tarpeeksi minkä oven kynnyksen yli astuu.

Mitä enemmän kuppeja kertyi, sitä enemmän minä vakiinnuin. Tapasin mieheni syksyllä 2004, muutimme yhteen 2005, menimme kihloihin 2008, muutimme rakentamaamme omakotitaloon 2009, menimme naimisiin 2010 ja saimme kaksospoikamme 2011. Jokainen näistä tapahtumista on tuonut myös kaappiimme uusia muumeja. Osittain nämä siis kertovat elämäntarinaamme, kirjoittamatonta, lukemattomissa olevaa. Tarinaa, jonka voi vain kertoa ja jossa nämä astiakaapin asukkaat toimivat kauniina kehyksenä.

Tänään me kehystämme tarinamme näin:

Ja näin:

(Kausituotteet. Keskirivissä vasemmalla oleva Iltapurjehdus ja samassa rivissä oikealla oleva mustavalkoinen Seikkailu eivät ole varsinaisia kausimukeja, mutta pääsivät samaan kuvaan, sillä eivät kuulu perustuotantoonkaan.)

Ymmärrätte siis varmaan, että vaikka osalla näistä mukeista saattaa jo olla jonkinnäköistä keräilyarvoakin, niin kaikkein tärkeintä on mukien tunnearvo. Kaikki ne muistot ja hetket, jotka kuhunkin mukiin liittyvät.

Tunnearvoltaan minulle rakkain on tämä Pikky Myy, jonka sain kaksosten synnyttyä äitienpäivälahjaksi. Kaksoset olivat vain muutaman vuorokauden ikäisiä, kun vietin äitinä ensimmäistä äitienpäivää. Tähän mukiin on vangittu äitiyden hatarat, pelokkaatkin alkuhetket.

Sen enempää tarinoita kertomatta siirryn lempimukeihini. Siis sellaisiin, jotka miellyttävät silmää ja jotka haluan valita kaapista ulkomuodollisten seikkojen takia. Kuvassa ne ovat parhausjärjestyksessä ylhäältä alas. Ensin oli tarkoitus valita vain kolme, mutta kun en millään osannut päättää noiden kahden alimmaisen välillä (niiden järjestyskin oli kauhean vaikea valita), niin esittelen top nelosen.

Vihreä Poliisimestari (kuinkas muutenkaan, sehän on vihreä), Ruusutarha, Mymmeli ja Nipsu. Näiden värit ovat niiiin herkut.

Ja tottahan minulla on myös inhokki. Se, jonka ottamista kaapista välttän viimeiseen asti. Se on tämä typerä paistinpannupää. En edes tiedä hahmon nimeä, mutta kyllä on osannut taiteilija vastenmieliset värit valita. Inhoan tuota sinililaa sävyä, ja kenellä oikeasti on keltaisia täpliä hiuksissaan.

Melkoisen valkoista sisustustamme mukit kyllä piristävät huomattavasti - lähinnä tiskipyödällä. No joo, kyllä nämä kahvipyödässä ovat kiva väriläiskä. Ja sopivat muuten erinomaisesti valkoisen Teeman kaveriksi.