sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

- 1h

Mua ottaa niin hermoon tää kellojen kanssa edestakaisin vehtaaminen!

Mitä ihmeen järkeä tässä on, että veivataan ees taas syksyisin ja keväisin, ja sekoitellaan ihmisten rytmejä minkä keritään? Nyt menee taas ainakin kaksi viikkoa niin, että joka kerta kelloa katsoessani ajattelen: nyt se olisi vasta puoli kaksitoista/kolme/varttia vailla yhdeksän. Ärsyttävää!

Sanana se on hieno, kesäaika. K e s ä aika!
Kesäkesäkesä.
Taas ollaan tunnin lähempänä!


Kai muistit päivittää itsesi ja kellosi kesäaikaan?

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!


Kiirastorstaina, myöhään illalla, värittelin mustalla permanent-tussilla muutaman munan kotiamme koristamaan. Kanan lisäksi nämä ovatkin sitten ainoat pääsiäiskoristeet, jotka kotoamme löytyvät.

Idean mustavalkomuniin sain täältä.


Vaikka vähän myöhässä olenkin, tahdon toivottaa teille jokaiselle
oikein mukavaa ja rentouttavaa pääsiäisaikaa!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Olohuoneen uusi matto

Meidän olohuone on ihanan vaalea. Oikeastaan huoneessa ei ole muuta kuin valkoisen ja beigen eri sävyjä satunnaisia kukkakimppuja lukuunottamatta. Mies on kuitenkin ehdotellut jo jonkin aikaa jotakin tummempaa olohuoneeseen. Hän muun muassa kävi (ilman minua) hakemassa näytekappaleita tapeteista olohuoneen päätyseinään. Oli sitten sellaisia hopeisia kukkakiemuroita mustalla pohjalla, että huh! Ei tullut meille uutta tapettia, ei.


Idean hiukan tummemmasta matosta jätin kuitenkin muhimaan, mutta en etsinyt mitään tositarkoituksella.


Eikä ratkaisua todellakaan tarvinnut etsiä, se tuotiin nokkani eteen yhtenä maaliskuisena torstaina. Töissä ollessani toimistoon käveli mies, joka kertoi myyvänsä mattoja. Oli sellaista ja tällaista, mutta oliko paperinarumattoa? Oli. Oliko harmaata? Oli. Oliko koossa 160*230? Oli. Oliko hyvän hintaisia? Oli.
Ei siis auttanut muu kuin mennä katsastamaan tarjonta.


Ja siellä se oli pakettiauton peräkontissa, meidän olohuoneen uusi matto. Harmaana, paperinaruisena ja oikean kokoisena. Ennen kuin sen sai omaksi, piti vähän tingata. Kun myyjä oli laskenut alkuperäisestä hinnasta 30 euroa, olin tyytyväinen ja teimme kaupat.


Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun ostelen mattoja työajalla. Ensimmäisessä kuvassa vilahtava beige paperinarumatto on ostettu myös työaikana (ruokatunnilla kai :)), työpaikan lähellä sijaitsevalta torilta vuonna 2009. Siltä torilta olen raahannut linja-autossa kotiin peräti neljä mattoa siihen aikaan, kun talomme valmistui.


Yleensä ihmiset kai pruukaavat vaalentaa kotiaan kevään tullessa, vaan emme me. Oikeat vastarannan kiiskit.


Uuden maton lisäksi minun oli pakko kuvata tulppaaneitani ja jakaa niiden kauneus teidän kanssanne.


Aallon maljakko on häälahja.
Taustalla ja jo aiemmin kuvissa näkyvä sohva on liki kymmenen vuotta vanha. Ehkä sitäkin pitäisi päivittää? Sohvalla on kuitenkin tunnearvoa: olen ostanut sen vuonna 2004 kirjoitusten jälkeen, kun lähdin kesäksi Fazerille töihin Vantaalle. Kesätyörahoillani halusin ostaa kunnollisen ja aikaa kestävän sohvan, ja kyllä sellaista sohvaa silloin sitten etsittiinkin. Kiersin Variston huonekaluliikkeitä edestakaisin monta viikkoa ja pähkäilin ja vertailin ja koeistuin ja testailin. Vaivan arvoista se oli, sillä hyvän soffan lopulta löysin. Tämä huonekalu on ollut minulle kuin hyvä ystävä, sen sylissä on saanut itkeä ja nauraa. Ja niinhän ne sanovat, että tosiystävät ovat ikuisia. Mitäs sellaista vaihtamaan...


Aurinkoista tiistaita! (t. Vilho)

torstai 21. maaliskuuta 2013

StarAnnan työpäiväruokapäiväkirja

Älkää vaan kukaan ottako mallia tämän päivän työpäiväruokapäiväkirjastani. Tämä postaus ei ole sitä varten. Vaan ihan vain kertoakseni, kuinka ihanaa on olla töissä pienellä paikkakunnalla, jossa on torstaisin toripäivä ja jossa tori on kahden askeleen päässä työpaikasta.


Aamupalaksi voi hakea tuoreita, melkeinpä höyryäviä munkkeja aamukahvin ja -lehden kaveriksi ja nautiskella niitä yhteisellä aamukahvihetkellä työkavereiden kanssa. Munkki on niin suunnattoman suuri, että sitä syödessä sen melkein jo toivoisi loppuvan - vaikka ottaa vain puolikkaan!


Lounasaikaan torilla voi käväistä uudemman kerran ja hakea vaikkapa pätkän Tapolan mustaa pötikkää ja muutaman silakkapihvin.


Nämä nautitaan Hesen kreikkalaisen salaatin kanssa, johon on prujautettu kunnon määrä valkoista majoneesia. Vähän taisin taas innostua, sillä silakkapihveistä jäi syömättä toinen ja mustasta makkarasta puolet. Mutta hyvää oli, siihen asti kun sitä jaksoi!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Raita-apina



Kuvan apina on asunut meillä jo melkein vuoden päivät. Poikani saivat yhden 1-vuotislahjansa mukana pahvisen apinan, joka roikkui silloin vihreätä paperipussia piristämässä. Otin apinan talteen, koska ajattelin, että sitä voisi hyödyntää askartelussa myöhemmin. Ja tässä se nyt on, pitelemässä kummitytön 5-vuotissynttärionnitteluja.

Apinan häntä on mahdottoman pitkä, mutta sitä en millään malttanut leikata pois, vaikka käsistä ylimääräiset pois pätkäisinkin. Synttärionnittelut ja vitosen embossasin mustalla kimaltavalla embossausjauheella ja pinkin pahvin kulmat pyöristin leikkurilla. Mustia helmiä lisäsin ihan lopuksi, ryhtiä kortille antamaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Äidin pikku apulaiset

Miksi mun mielestä meillä aina vain on niin likaista ja sekaista, vaikka täällä häärää kaksi näin innokasta siivoojaa?


Meidän siistijöiden kädessä pysyy luontevasti imuri,


moppi


ja rätti.


Kunpa meidän aarteet olisivat kymmenen vuodenkin päästä näin innokkaita siivoamaan.

Mun pojat ♥

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lempivaatemaanantai

Tänään päälläni oli monta lempparijuttua.

Beige Onlyn neuletakki on monen monituista vuotta vanha ja aina vain mun lempineuletakki. Voisin kulkea siinä joka päivä. Se on ihana päällä, hihat eivät pussita, vaikka krymppäänkin ne usein 3/4-mitaan, väri sopii moneen eikä neule ole mistään kohtaa nukkaantunut ahkerasta käytöstä huolimatta.

Toista ovat Vilan korkeavyötäröiset mustat housut. Pesun jälkeen housut ovat hyvät niin kauan kuin menet kyykistymään ensimmäisen kerran. Sen jälkeen onkin sitten sellaiset polvipussit, että melkeinpä tennispallo mahtuisi polven ja housun väliin...

Valkoinen hihaton paita on hankinta Massimo Duttilta viime vuoden Dubain reissulta. Kaulus on todella omaperäinen, menee melkein huivista.

Saappaat ovat Pianot, jotka löysin sattumalta ennen joulua paikallisesta K-Kengästä. Yläosan yksityiskohta on kaunis (noista nahkahapsuista mulla tulee aina mieleen Neumann?!) ja saappaan malli on pööfekt! Lempikengät tällä haavaa.
Nyt pitäisi jostain löytää näin kivat mustatkin. Jos teillä on vinkkejä, mistä löytää suurin piirtein samanmalliset mustat saappaat, olkaa niin kilttejä ja laittakaa kommenttia!

 Ja laukkukin on tietysti yks lempi. Se on se mun esikois-Mulberry.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Eka osa Egyptinreissua

Vihdoin kuvia helmikuiselta Egyptin reissultamme. Mietin pitkään, että ahdanko koko reissun yhteen ainoaan postaukseen, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kuvia olisi tullut aivan liikaa. Ja koska suorastaan rakastuin Punaiseenmereen, saatte (jossain vaiheessa) toisen postauksen, joka käsittelee kahta snorklausretkeämme yhdellä sukeltajien maailman parhaimmaksi tituleeraamalla rannikolla.

Teimme siis helmikuun alussa ennen töihinpaluutani viikon aivot narikkaan -reissun Egyptin Hurghadaan. Hurghadassa itsessään ei ole juuri kultturellia nähtävää, vaikka sivistyksen alkulähteillä Egyptissä ollaankin. Paikka on rakennettu pelkästään turisteille, suuria hotellikomplekseja on vieri vieressä varsinkin Hurghadan modernissa osassa Sakkalassa ja uusia on rakenteilla pilvin pimein. Sukellusmahdollisuudet ovat loputtomat ja Punaisenmeren vesi kristallinkirkasta. Historiallisiin aarteisiin, kuten temppeleihin ja niiden seinillä hyvin säilyneisiin hieroglyfeihin, Faaraon hautaan, sarkofageihin ja Gizan pyramideihin sfinkseineen pääsee tutustumaan retkillä Luxorissa ja Kairossa.

Niin kuin aikaisemmin jo kirjoittelin, jännitin matkaa aivan kamalasti. Matkaseurueeseemme kuului kahdeksan henkeä: meidän perheen lisäksi (minä, mies ja pojat) kaksi siskoani, veljeni ja meidän äiti. Matka oli kaksostemme ensimmäinen ulkomaanmatka ja ensimmäinen kerta lentokoneessa. Olin aivan varma, että lennot ovat yhtä kidutusta, lapsilla sattuu korviin ja he eivät muuta tee kuin huutavat. Toiseksi olin täysin varma siitä, että saamme turistiripulin ja ainakin puolet lomastamme on pelkkää sairaalassaoloa. Näillä odotuksilla nyt ei voi paljon pettyä, mutta täytyy kyllä sanoa, että loma onnistui 100 prosenttisesti yli odotusten! Pojat eivät olleet lentämisestä moksiskaan ja muutenkin he viihtyivät lennoilla ja koko matkalla paljon paremmin kuin olin kuvitellut, kukaan meistä ei onneksi sairastuntu Faaraon kiroukseen eli vatsatautiin ja säätkin suosivat koko viikon, aurinkoa saatiin kaikkina päivinä ja lämpöä oli päivisin noin 25-29ºC ja iltaisin auringon laskettua noin 17ºC.

Menomatkalla Arttu katseli pilviä ikkunasta isän sylissä. Pieni jaksoi leikkiä ikkunasuojuksella, ylös alas ylös alas...

Näkymät parvekkeeltamme allasalueelle päin.

Hotellissamme oli kaksi osaa, resort ja itse hotel. Meidän seurueemme huoneet olivat resortin puolella, mutta meillä oli täysi oikeus käyttää hotellipuolen rantaa. Kävelymatkaa rannalle oli noin 500 m. Hotellin ja resortin välissä kulki tie, jossa oli melko hiljainen liikenne.
Hotellipuolen aulasta oli komiat näkymät merelle.

Ensimmäisenä iltana otimme taksin Senzo Mall:iin (kauppakeskus) ja kävimme syömässä McDonaldsissa, kaikilla oli kiljuva nälkä. Huhhuh, kun näin miten Mäkissä putsattiin tarjottimet. Onneksi olin jo syönyt! Siitä vain likaisella rätillä pyyhkäisy ja takaisin puhtaitten pinoon. Sillälailla. Samalla Senzo Mallin reissulla kävimme Spinneysissä ostamassa leipävärkkejä ja pikkupurtavaa...

...ja tulimme hotellille keittämään oikein makoisat iltakahvit ennen nukkumaanmenoa. Meidän perheessä ei kenelläkään yöunet kahvista pahene.
Kokoonnuimme koko porukka meidän huoneeseen joka päivä keittämään päivä- ja iltakahvit. Mulla on aina kahvipaketti mukana reissuilla, pannujauhatusta, joten kahvia on helppo keittää vedenkeittimellä.

Ensimmäisenä päivänä käytiin uimassa sekä rannalla että altaalla.

Rannalla pojat nukkuivat päiväunensa.

Päikkärien jälkeen siirryttiin altaalle, jossa pojatkin pääsivät uimaan.

Olen tottunut siihen, että poikamme saavat melko paljon huomiota Suomessa liikkuessamme. Moni tulee sanomaan, että kappas kun teillä on suloiset kaksoset ja kyselee, ovatko he identtiset kun ovat niin samannäköiset tai jotain vastaavaa. Suomessa kukaan ei ole kuitenkaan koskaan koskenut poikiin. Egyptissä pojat eivät saaneet olla rauhassa ollenkaan! Lomamme aikana ainakin 30 ihmistä tuli kysymään minulta, saako ottaa pojat syliinsä ja voinko ottaa kuvan hänen/heidän kamerallaan niin että heille jää muisto vaaleista kaksosistamme. Suureksi hämmästyksekseni (ja tietysti kulttuurieroista johtuen) yli 90 % ihailijoista ja lirkuttelijoista oli miehiä! Ainoat naiset olivat nämä äiti ja tytär hotellissamme.

Vilho lämmittelee mummun sylissä uinnin jälkeen.

Joka ilta heti lamppujen sytyttyä hotellialue kärytettiin lehtipuhaltimen näköisellä vempeleellä täyteen savua. Mieheni epäili, että kärytys esti hyönteisten kiinnostumisen hotellialueen kirkkaista lampuista. Emme saaneet asiaan selvyyttä, mutta katku oli karmiva!

Loman aikana kerkesimme vitsailla kärytyksestä moneen otteseen ja lopulta meille muodostui siitä sanontakin: Nou hättää, se o kärymän!

Hotellin ulkopuolella myytiin kaikkea mahdollista pienissä basaareissa. Näissä kojuissa on juuri niitä hermojaraastavia peräänhuutelijoita. Paivapaiva! Tule katsomaan minu kauppa! Holkunkolkun! Muunnissa huva tavara! Moni basaarinpitäjistä puhui myös yllättävän hyvää venäjää ja saksaa, sillä alue on venäläisten ja saksalaisten turistien suosiossa. Venäläiset vain eivät olleet kovin pidettyjä Egyptissä röyhkeytensä takia.

Aamupala oli runsas, mutta me söimme hyvin yksitoikkoisesti joka aamu Faaraon kirouksen pelossa. Paahtoleipää, munakasta, kahvia ja tuoremehua. Kyllä niillä yhden viikon aamut pärjäsi.

Yhtenä aamuna huomasin, että olin lähtenyt aamupalalle mieheni sandaaleissa. :D

Pojillemme oli varattu omat syöttötuolit, vaikka niissä ei ihan joka aamu jaksettukaan istua.

Take care! oli tämän miehen suusta tuttu lause. Alihihi oli hotellimme retkimyyjä. Hänen kauttaa varisimme muun muassa toisen snorklausretkistämme.

Hotellissamme oli kivat liukumäet, mutta allasvesi liukumäkialtaassa oli hyyvätän kylmää. Kyllä me silti yhtenä päivänä lasketeltiin miljoona kertaa...

Plumps!

Skip-boa pelailtiin aina auringonoton yhteydessä.

 Kävimme Senzo Mallissa monena iltana. Taksikuskit ihastuivat aina poikiimme. Tämä kuski nosti Artun "kookee" (korkealle) ja halusi tietysti itsestään kuvan kaksostemme kanssa. Ja kyllä, olin sydän kurkussa, kun tätä kuvaa otettiin!

Senso Mallissa oli hyvä meksikolainen ravintola, jossa kävimme syömässä kahteen otteeseen.

Äitille ruokalistaa piti joskus vähän suomentaa.

Ensimmäisellä kerralla otin naudanlihapiffiä uunikasviksillä ja riisillä. Nams!

Ja toisella kertaa kanaa perunamuusilla ja niillä samaisilla kasviksilla.

Miesväki tyytyi molemilla kerroilla burgeriin.

Yhtenä iltana lähdimme nuorisossa Hurghadan keskustaan New Marinaan, kun mummu lupautui vahtimaan kaksosten unta hotellilla.

New Marinan satamassa oli upeita jahteja vieri vieressä. Jos on joskus käynyt vaikkapa Espanjan Puerto Banusissa, ei tämä juurikaan tuntunut miltään.

Vietimme loppuillan Papas Hrg:ssä, jossa Sakara maistui erityisen hyvältä. Puolenyön jälkeen olimme kuitenkin jo hotellilla, sillä seuraavana aamuna oli aikainen herätys...

Olimme nimittäin varanneet retken Afrikan suurimpaan vesipuistoon, Jungle Aqua Parkiin, joka sijaitsi kätevästi Hurghadassa.

Liukumäkiä oli niin monta, että kaikista ei kerinnyt yhden päivän aikana edes laskea. Kaikkein kivoin laskemistani oli tuo valkoinen, joka näkyy kuvassa etualalla.

Yy, kaa, koo, irti!

Jonkin verran otti mahanpohjasta, kun life guard työnsi patjamme liikkeelle...

...mutta hengissä tultiin alas. Ja eikun uusiksi.

Raitaliukumäki oli niin veikeän värinen, että siitä oli aivan pakko päästä laskemaan.

Ja sinnekin äkkiä uudestaan!

Lippuumme vesipuistossa kuului ilmainen ruokailu. Oli kätevää, kun ruoka oli jo valmiiksi maksettu ja sai vain syödä niin paljon kuin jaksoi.

Viimeiset auringonsäteet ja D-vitamiinit talteen ennen vesipuiston sulkeutumista. Seuraavana päivänä olisi lento takaisin Suomeen.

Lensimme paksun pilviverhon läpi räntäsateeseen.

Ja eihän loma olisi laisinkaan LOMA, jos autoa ei joutuisi viikon jälkeen raivaamaan esiin lumen alta vähintään puolta tuntia. Oma maa mansikka!