3 vuotta - Nahkahäät

Tänään on kolmas hääpäivämme.

Meidän isä on harrastanut runonlausuntaa niin kauan kuin muistan. Ei missään runonlausuntapiireissä, hän on vain opetellut kauniita runoja ulkoa omaksi ilokseen ja lausunut niitä monissa perheemme juhlissa, sukutapahtumissa, työpaikallaan... Isälläni on uskomaton muisti, hänellä ei koskaan ole esiintyessään muisti- tai lunttilappuja.

Muutamia viikkoja ennen h-hetkeä isä ilmoitti, että hänellä olisi runo valittuna häihimme. Iskä halusi runon pysyvän yllätyksenä häihin saakka, hän ei kertonut runovalintaansa edes äidille.
En vieläkään tiedä - ja nyt kohoaa kyyneleet - mistä iskä aina löytää ne kaikkein koskettavimmat ja kauneimmat runot tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Näin kauniita sanoja saimme kuulla, erityisomistuksella perheen ensimmäiselle vävylle, esikoistytär Annan tuoreelle aviomiehelle.

Annaa ajatellessa

Tekeekö mielesi Annan kanssa
juosta lentokalojen perään
ja pyhänä mennä korvasieneen
ja kuukuksia kerään?

Jos löydät hyvän mansikkapaikan
saako Anna täyttää mukin?
Tekeekö mielesi Annan tukka
koristaa sinisin kukin?

  

Hymyiletköhän itseksesi
kun kuljet pitkin teitä?
Ja juoksetko Annaa paijaamaan
jos on silmissä kyyneleitä?

Onko sinusta onnellista
tehdä yhdessä uutteraa työtä?
Tahdotko toisinaan suukotella
Annaa pitkin yötä?

 

Kannatko aamulla punaisia
omppuja Annan syliin?
Mielitkö viedä kyyhkyn selässä
tyttösi maailman kyliin?

 

Jos vastaat, jos vastaat myöntävästi
näihin kysymyksiin,
niin silloin - kai Annaa rakastat...
ja te kaksi - sovitte yksiin.

- Kaarina Helakisa -

Pyyhin kyyneliä kolme vuotta sitten.
Niin nytkin.

(kuvat: Mika Linho)

Golfing couple

Ystäväni tilasi minulta hääkortin pariskunnalle, jonka yhteinen harrastus on golf.

Kaiken näköisiä ideoita pyöri päässäni ennen kortin toteutusta. Koitin piirtää golfaavaa hääparia itse, mutta niistä kuvista ei tullut laisinkaan julkaisukelpoisia. Helpomman kautta sitten mentiin ja Stampendousin hääpari sai kätösiinsä golfmailat minun toimestani. Viheriö muodostui vihreistä kartongeista. Olipa muuten mainio yhteensattuma, että yksi häiden teemaväreistä oli vihreä. Ruskea nauha on niin ikään valittu häiden teemavärien mukaisesti.

Mikään hempeyttä uhkuva hääkortti tästä ei tullut, mutta persoonallinen kyllä. Hunnun ja puvun alareunassa olevien pisteiden päälle liimasin kimaltelevia pisaratarroja. Jos ei nyt hempeyttä, niin tuovat ne ainakin vähän juhlavuutta golfkentälle!

Tarina Sen Oikean etsimisestä ja löytämisestä

Kaikki sanoivat, että siitä oikeasta ei voi erehtyä.
Ajattelin, että puhuvat täyttä soopaa. Sitä oikeaa ei ole olemassakaan.
Minä puin ja riisuin ainakin kolmekymmentä pukua Malagassa, kotipaikkakunnalla ja Helsingissä. Oli nättejä ja vähemmän nättejä. Vaan ei sitä oikeaa...Hääpukua!

Alla on kuvia pienestä osasta pukuja, joita sovitin. Kaikki kuvat on otettu helsinkiläisissä liikkeissä. Aikaa puvun etsimiseen meni useita kymmeniä tunteja. Siis ihan pelkästään siihen, että olin liikkeissä ja sovitin pukuja. Jos laskee matkat Porista Helsinkiin, netissä hääpukusivustoilla vietetyn ajan, odottelut liikkeissä ja siirtymiset liikkeestä toiseen, niin tunteja tulee varmasti jo satoja.  Kävin Helsingissä neljä (!) eri kertaa sovittamassa pukuja!!! Ja sitten vielä yhden kerran hakemassa sen oikean kotiin. Puvun hankkiminen oli ehdottomasti hääjärjestelyjen haasteellisin tehtävä. Mutta vaivannäköni palkittiin ja lopulta sain sellaisen hääpuvun, josta en ollut osannut edes uneksia!

Tykkäsin kovasti tämän puvun muodosta, erityisesti siitä, että helma lähti levenemään vasta reiden yläosan kohdalta. Tässä kohtaa kuitenkin ajattelin, että puvussani pitäisi olla niskan taakse tuleva lenkki. Ja tämän värikin oli liian valkoinen. Ei. 

Ouh, miksi edes kokeilin tätä? Muoto on kaikkea muuta kuin imarteleva. Ja nuo olkaimet (jotka eivät kunnolla kuvassa näy) olivat aivan karmeat. Totally no-no.

No niin, sitten sain toivomani lenkin niskan taa. Ja helmasta näkyi tylliä juuri niin kuin olin toivonut. Ja puvun muotokin oli jokseenkin sitä mitä etsein.

Tykkäsin sen verran, että testasin hunnunkin sopivuutta. Ja laahus oli todella kaunis. Ehkä.

 Jätin harkintaan. Ja siirryin seuraavaan liikkeeseen.

Sanoin, että haluan sellaisen, joka levenee vasta reiden kohdalta. Toive täyttyi, mutta helma oli muuten jotenkin outo ja yläosassa oli liikaa klumeruulia...eeeei.

Hyvin ymmärsivät, miten pyllyn pitää näkyä. Tämä leveni jälleen oikeasta kohtaa.

Yläosakin oli kaunis, mutta rintojen muotoa olisi joutunut etsimaan mikroskoopilla. Ei.

Tässä vaiheessa olin jo ymmärtänyt, että lenkin saaminen niskan taakse olisi lähes mahdotonta. (Ellei tietysti palaisi edelliseen liikkeeseen.) Tämä puku oli takaa kaunis, laahus leveni näyttävästi. Mutta edessä oleva koriste oli mielestäni liian kriittisessä kohtaa. Joten tällekin ei.

Täydellistä hääpukua ei siis ollut olemassakaan. Olin jo menettänyt toivoni.

Selasin kuitenkin Meslewin hääpukukuvaston läpi, koska olin koittanut liikkeen kaikki minua miellyttävät puvut - ja etsin edelleen sitä oikeaa. Ja sitten P-A-M!!! Näin alla olevat kuvat. Tiesin heti, että tämä ylellisyys päälläni halusin astua vihille. Minun ei tarvinnut edes pukea luomusta päälleni, kun jo tiesin että olimme luodut toisillemme.

Blue by Enzoani - Style Calistoga
Täydellisyys. Kaunein koskaan näkemäni hääpuku.

Kuvat lainattu http://www.recycledbride.com

Nähdessäni kuvat pukua ei ollut Suomessa. Se piti tilata jostakin päin maailmaa, en edes muista mistä. Eikä ollut ollenkaan varmaa, olisiko sitä maailmallakaan oikeassa koossa ja värissä ja ehtisikö se ylipäänsä saapua ajoissa.

 Mutta se ehti!

Pitkällä matkallaan puku oli rypistynyt ja se oli vähän liian iso. Ennen häitä puku kavennettiin ja silitettiin kunnolla.

Ja voi miten se oli kaunis! Kaiken vaivan ja rahan arvoinen!

Tänään on pumupulihääpäivämme! Kaksi vuotta sitten sain kulkea kokonaisen päivän Calistoga ylläni.

Mahtaisikohan puku vielä sopia minulle? Jaksaisinko kahden vuoden tauon jälkeen taas sovittaa sitä? Sopi tai ei, täydellisyys puvusta ei ole kadonnut minnekään. Luomus on edelleen kaunein kaikista näkemistäni hääpuvuista.

Onnelliset yhdessä

Tulipa tekaistua yksi hääkortti, vaikka häitä ei ainakaan näillä näkymin ole tiedossa tulevaksi kesäksi. Halusin kuitenkin testata tätä ihanaa Stampendousin hääpari-leimaa, joka on lojunut laatikon pohjalla käyttämättömän jo hyvän tovin.

Leima on kerrassaan mainio!

Väritin kuvan tällä kertaa leimasinmusteilla kostean siveltimen avulla.

Muuttumisleikki

Muistatteko vielä tämän kortin? Jos ette, muistia voi virkistää täällä.

Kortti oli mielestäni niin hirvittävän synkkä, että minun oli pakko tuunata sitä. Eihän näin synkeää kehtaa kenellekään antaa, ainakaan tuoreelle avioparille.

Lisäsin taitereunaan valkoisen organzanauhan ja sidoin ylös rusetin. Nauha on muuten peräisin yhdestä häälahjastamme, sitä oli metreittäin paketin koristeena. Olen käyttänyt sitä jo vaikka kuinka monessa kortissa! Leimakuvan alapuolelle liimasin ääriviivatarran, josta ilmenee kenelle kortti on tarkoitettu. Ei kovin paljon vaivaa vaatinut tämä tuning, mutta kortti piristyi huomattavasti!

Herkkä tahdon

 

Siskoni pyysi minua tekemään hääkortin, kun hänen ystävänsä on menossa naimisiin. Sain korttiin idean täältä. Jotenkin häpeän myöntää, että kopion toisen ideaa, mutta melko erilainen tästä sitten loppuviimeksi tuli mallikorttiin verrattuna. Tässä kortissa värit osuivat minusta niiiiin nappiin ja ovat ihanan herkät. Juuri sopivat avioliittoaan aloitteleville. Tuo taustan kermanvärinen helmiäiskartonki sopii hääkortteihin täydellisesti.

Tämän tekemisessä ei kauaa nokka tuhissut. Harmaan korttipohjan päälle liimasin helmiäiskartongin ja kiedoin ympärille organza-nauhaa. Fiskarsin leikkurilla leikkasin muutaman sydämen, jotka kiinnitin nauhan päälle kohotarroilla. Sitten harmaalle paperille taiteilin ihan itse tuon hääparille -tekstin ja kohovärillä tein nuo helmennäköiset, koska en tätä korttia tehdessäni vielä omistanut puolihelmitarroja. Tämä ei tyylikkyydessään muuta kaipaa, mun lemppari!

Paperihäiden kunniaksi

Vuosi sitten tähän aikaan minä heittelin kimppua ja mieheni sukkanauhaa. Vietimme ihanaa ja ikimuistoista päivää, jolloin lupasimme rakastaa toisiamme aina kuolemaan asti. Päivään mahtui hymyä, naurua ja paljon onnellisia kyyneleitä. Kaksi rakastunutta saivat toisensa kuuden vuoden yhteiselon jälkeen. Sen kunniaksi ajattelin julkaista kuvan hääkutsustamme ja kiitoskortistamme. (Kuvalaatu voisi parempikin olla, mutta nappasin tämän hääalbumista, niin menkööt.)

Kutsumme oli erittäin simppeli ja yksinkertainen, mutta silti mielestäni äärettömän kaunis. Kermanvärisellä helmiäispaperilla muutama ääriviivatarraviiva, joiden päälle liimattu strassisydämiä ja vasemmalla hieman keskikohtaa ylempänä tuo kutsu-tarra. (Kortti ei kyllä tässä kuvassa pääse alkuunkaan oikeuksiinsa.) Sisälle liitin erillisen paperin, jossa oli kutsuteksti. Paperi oli jotain mulperipaperin tyylistä, erittäin ohutta paperia ja tulostuksen kanssa meinasi kyllä mennä hermot useampaankin otteeseen. Paperin ohuuden takia tulostimen muste suttaantui ainakin kymmeneen paperiarkkiin ja saman verran papereita rypistyi tulostimessa.

Kiitoskortti oli samaa sarjaa kutsukortin kanssa ja hyvin simppeli sekin, mutta siitä en tehnyt avattavaa. Samalle helmiäiskartongille liimasin mustavalkoisen valokuvan, ääriviivatarraviivat, strassisydämet, kiitos-tarran ja lisäsin meidän nimet sekä päivämäärä alle. (Huoh, kiitoskorteista on vieläkin osa jakamatta......)

Tässä muutama kuva häistämme. Kuvat ovat valokuvaajaystävämme Mika Linhon ottamia.

 

Tänään oli rakkautta matkassa vähintäänkin yhtä paljon kuin viime vuonna, kun olimme mieheni kanssa juhlistamassa ensimmäistä hääpäiväämme. Ilma oli lähes samanlainen kuin vuosi sitten - aurinkoa taivaan täydeltä. Täydellinen päivä piknikille.

Mieheni sai muutama viikko sitten päähänsä, että hän haluaa skootterin. Pidin häntä hulluna, emmehän pysty kuljettamaan kaksikuukautisia kaksospoikiamme skootterilla mihinkään! Onneksi on mummula, sillä nyt olen täysin hurahtanut skootterointiin. Mukavan leppoista menoa, jossa Suomen kaunis (kesäinen) luonto piirtyy verkkokalvoille aivan eri tavalla kuin tuulilasin läpi. Ja mikä olisi oivempi menopeli kesäiselle piknikretkelle kuin lähes aito Vespa.

Päätimme mieheni kanssa, että vähintäänkin timanttihäihin asti pidämme perinnettä yllä hääpäiväpiknikistä. Paikan vain pitää vaihtua joka vuosi. Toivottavasti ensi vuonna ei sada, missä sitten olemmekin...

Häävalssi

Vaikka emme olekaan tänä vuonna saaneet yhtä ainutta hääkutsua, päätin silti tehdä muutaman hääkortin, koska minulla on tuo vanha leima. Leiman olen ostanut muutama vuosi sitten häämessuilta Helsingistä. Itselläni oli tarkoitus tehdä omat hääkutsuni tuosta leimasta, mutta en sitten tehnytkään, joten leima oli nyt käytössä ensimmäistä kertaa. Hunnun olen molempiin leimakuviin piirtänyt itse, jotta kortin varmasti tunnistaa hääkortiksi. Kumpikaan näistä korteista ei oikein ole minun makuuni, ovat niin jotenkin tummia ja synkkiä.