Perunamaa

Viikonloppuna käännettiin miehen kanssa autotallin taakse perunapelto, jos nyt kuuden neliön aluetta voi pelloksi sanoa. Tai peltoahan meidän koko piha on, vanhaa peltoa. Nyt siinä on talo ja autotalli, nurmikko ja muutama kukka-allas, kauniita kirsikkapuita, omenapuita, riipparaitoja ja paljon paljon lempikukkiani kuunliljoja. Niin ja kasvimaa ja tietysti nyt vielä se perunamaakin. Kauheasti mahtuu tavaraa yhteentoista aariin, koska en esimerkiksi luetellut yhtäkään pihassamme kasvavaa pensasta ja ne kuusi kuusta ja viisi vaahteraakin jäivät vallan mainitsematta. Mutta turha niitä olisi ollut edes mainita, sillä kun vähän isommiksi kasvavat, niin matalaksi menee. Ainakin osa.

Mutta asiasta pottuihin. Saatiin siemenperunat appiukolta. Lajikkeina taisi olla Lambada ja Lady Felicia. Lajikkeet eivät kerro minulle mitään, en ole koskaan aikaisemmin perunoita istuttanut - en siis tiedä miten mikäkin lajike kasvaa ja muutenkin minusta kaikki perunat maistuvat samalta. Vai johtuisiko siitä, että ostan kaupasta aina samanlaisen perunapussin, sitä pussinkylkeen keltaisella merkittyä yleisperunaa...

Vaan ensimmäisten uusien perunoiden maku kesällä, se on parhautta maailmassa se. Ja miltä nämä sitten lainkaan maistuvatkaan, kun ihan omasta maasta ovat!

Kylvimme perunaa neljä riviä: jos sato onnistuu, tällä perunamäärällä ruokkii jo muutaman naapurinkin. Perunan pitäisi olla melko kiitollinen kasvi, ei kuulemma tarvitse vettä kuin keitettäessä. Saas nähdä.

Kasvimaa vihertää jo.
Ruohosipuli on syöty matalaksi pariin otteeseen tänä keväänä. Persilja taustalla selvisi talvesta, se on ilmeisesti kaksivuotinen. Näiden kaveriksi kylvettiin paljon tavallista sipulia, retiisejä, tilliä, porkkanaa, sokerihernettä ja erilaisia salaatteja.

Nämä tomaatintaimet ovat niin ikään appiukolta saatuja. Mies teki näille terassin kylkeen oman altaan. Keskellä komeilee kirsikkatomaatti ja sivuilla tavalliset.

Voi pojat, kyllä meillä on kohta syömistä!

Whuf Hau !

Olimme tänään juhlimassa ystäviemme tytärtä, joka täytti yhden vuoden. Tiedän, että päivänsankarin äidin lempiväri on vaaleanpunainen, joten ajattelin sen ehkä joskus olevan myös tyttösen lempiväri. Siitä siis lähdettiin liikkeelle.

Inkadinkadon koirat (jotka muuten löytyivät sikahalvalla Sinellin standilta Käsityömessuilta Helsingistä ennen vappua) embossasin valkoisella erivärisille punaisille pahveille, leikkasin muotoonsa ja kiinnitin kohotarroilla hopeisen nauhan päälle. Iloisenväriset napit pirtsakoittavat punasävytteistä korttia. HAUskat synttärionnittelut kirjoitin omalla käsialla jälleen.
HAUHAU - HAUskaa synttäriä! Toivottavasti olitte jo ymmärtäneet, vaikka väänsinkin rautalangasta...

Kaksosten kekkerit

...olivat jo liki kaksi viikkoa sitten.

5.5. oli onnekkaasti lauantai, joten 1-vuotissynttärit oli helppo järjestää poikien oikeana syntymäpäivänä.

Aamu alkoi äidin ja isän ostamien lahjojen avaamisella. Molemmille oli tietysti omansa, mutta poikia kiinnostaa aina sama paketti/lelu/kirja/tutti ...

Vieraita kutsuttiin niin paljon, että heitä tuli kahdessa osassa. Ensimmäiset tulivat kahdelta.
Juhlat aloitettiin kynttilöiden puhaltamisella, josta pienokaiset eivät ymmärtäneet yhtikäs mitään. Äidin ja isän avustuksella kynttilät saatiin sammuksiin.

Sitten juotiin synttärikahvit. Tarjolla oli kinkkupiirakkaa, lohinappeja, marenkeja ja valkosuklaa-marjahyydykekakkua, jotka olin tehnyt itse. Lisäksi tarjottiin Jauhopoikien kinuskikakkua, suklaata ja vaahtokarkkeja.

Kahvipöydästä siirryttiin avaamaan paketteja.

Seuraavat vieraat saapuivat kuuden aikaan ja taas puhalleltiin kynttilät. Vaikka hommaa oli jo päivällä harjoiteltu, joutuvat äiti ja isä puhaltamaan kynttilät sammuksiin tälläkin kertaa.

Pojat jaksoivat juhlia todella kiltisti ihan koko päivän. Oli monta lämmintä syliä, joissa kaksoset saivat katsella ihmisten juhlintaa.

Toinen kattaus oli ensimmäisen kanssa täysin samanlainen, mutta pöytään pääsivät myös englanninlakritsivaahtokarkit, jotka olin päivällä unohtanut kaappiin.

Herkkumarenkien ohje löytyy täältä.

Lohitahnan ohjeen lainasin Kinuskikissalta.

Kinkkupiirakan ohje on Yhteishyvän ruokamaailmasta nro 3/07. Ohje on oikeasti sienipiirakan ohje, mutta olen varioinut sienien tilalle kinkkua.

Maukas sienikinkkupiirakka

8 annosta

Pohja:

75 g margariinia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl vettä

Jauhot, kaurahiutaleet ja margariini sekoitetaan kulhossa murumaiseksi. Lisätään leivinjauje ja vesi ja sekoitetaan tasaiseksi. Taikina levitetään voidellulle piirasvuualle ja nostetaan jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Täyte:

400 g kinkkusuikaleita herkkusieniä
1 sipuli
1/2 purjoa (n. 100 g)
200 g tuorejuustoa
2 kananmunaa
1/2 kirsikkatomaatteja

Sienet paistetaan pannulla, kunnes neste on haihtunut ja siirretään kulhoon odottamaan.
Sipulit paloitellaan ja kuullotetaan pannulla öljytilkan kanssa. Kuullotuksen jälkeen täytteeseen sekoitetaan kaikki aineet ja valmis täyte levitetään pohjan päälle. Pinnalle lisätään halkaistut kirsikkatomaatit.

Piirasta paistetaan 200 asteessa n. 30 min.

 Työhuone eli "miehen huone" toimi pelisalina.

Illalla kaikki oli hujan hajan, mutta onneksi vieraat viihtyivät. Kymmenen aikaan grillattiin makkaraa ja juotiin limpparia. Viimeiset vieraat taisivat lähteä kahdentoista jälkeen. Oli aivan mahtava päivä, illalla oli onnellinen olo.

Vuosi sitten fiilisteltiin näin:

Yhdeksän tunnin ikäiset pojat sokeriletkuissaan onnellisen isän sylissä.

Ja kolmantena päivänä syntymästä äidin kanssa osastolla. Tuore äiti oli melkoisen huonossa kunnossa sektion jälkeen. Vaan voi sitä onnellisuutta ja hormonimyräkkää kun pojat pääsivät äidin viereen.

Silloin tunsin, ettei mikään mahti voisi erottaa minua sinusta.

Että kaikki äidinvaistoni olivat kasvamassa voimaksi,

joka voisi siirtää vuoria sinun tähtesi.

- Ester Ståhlberg -

Kattokruunu ja sen poikanen

Olen vallan unohtanut esitellä teille kortin, jonka tein täällä esittelemilläni uusilla leimasimilla aikaa sitten.

Basicgreyn raidallinen paperi on kuin vanha tapetti - sopii täydellisesti Inkadinkadon ison ja Stampendousin pienemmän kattokruunun kaveriksi. Kattokruunut embossasin mustankimaltavalla jauheella - mitä glamouria! Uuteen kotiin -ääriviivatarrat olivat loppuneet, joten täytyi vähän soveltaa ja käyttää mielikuvitusta. Leikkasin tarran kehykset arkista irti ja liimasin koko höskän pilkulliselle paperille. Aivan mainiosti tekstistä saa selvää näinkin. Ja tämä tällainenhan on askarteluroskien hyötykäyttöä parhaimmillaan.

Kirjava kuin kissan selkä

Omat poikani kutsuivat juhlavieraat 1-vuotissyntymäpäivilleen tällaisilla äidin tekemillä korteilla.
Kutsuja lähetettiin matkaan yhteensä 18 kappaletta.

Oli norsua ja kirahvia, virtahepoa ja krokotiilia, leijonaa ja tiikeriä, apinoita ja flamingoja...

...ja kaikkia sateenkaaren värejä.

Kutsun taustalla oli yksivärisen kartongin päällä joukko monenkirjavia papereita eri tavalla päistään leikattuna. Idea on lainattu täältä.

Eläintarrat löytyivät Tiimarista ja Halpa-Hallista.

Eläimillä oli taustanaan valkoinen kulmista pyöristetty kartonki; se auttoi heitä erottumaan edukseen.

Jokaisessa kutsussa timanttien väri oli poimittu eläinten kanssa yhteensopivaksi.

Niin, melkoisen eläintarhan päästimme vapaaksi huhtikuun lopussa. Onneksi postipoika huolehti siitä, että jokaiselle löytyi oikea koti.

Linnunlaulupuu

Peipponen

Saapui kevät, on huhtikuu.

Jo vieraita sai linnunlaulupuu,

sen oksalla jo lauloi peipponen.

Löysi tutun pihan pieni lintunen.

Voi miten iloiseksi tulinkaan,

kun sinut kesävieraakseni saan.

Runo on isotätini Elma Lehtosen vuonna 1987 kirjoittamasta runokirjasta Linnunlaulupuu.
Eikö vain runo sovikin kuvaamaan melko hyvin kummitytön lintuaiheista synttärikorttia, jossa linnut ovat saapuneet laulamaan kimaltelevaan kotipuuhunsa?

Kirjassa on kolmisenkymmentä runoa, joista osa oikeinkin oivaltavia, osa lapsellisiakin, mutta niin hellyyttäviä jok'ikinen. Kirjan on kuvittanut Eija Törnroos.

Isotätini oli takuulla maailman kiltein ihminen. Kuka muu, kuin maailman kiltein, tekee sellaista, että kun nulikat kaatavat hänen pikku-Fiatinsa ja isotäti saa heidät kiinni, hän kutsuu koko nulikkalauman kotiinsa mehulle (ja tiedän että tarjolla on ollut sen seitsämää sorttia) ja sanoo, ettei sellaista saa tehdä. Ainoastaan vanhimmalle pojalle hän oli sanonut, että sinulle olen kaikkein vihaisin, koska sinä olit vanhimpana vastuussa ja yllytit nuorempasikin. Niin kivaa pojilla oli ollut, että muutama oli hakenut vielä tyttökaverinsakin mukaan mehukesteille. Tarina ei kerro, oppivatko nulikat, ettei pikku-Fiateja saa kaataa. Mutta herttaisesti tehty isotädiltäni, eikö?

Ja kukas muu, kuin maailman kiltein, kirjoittaa tällaisen runon:
(Tämä on minun lempirunoni kirjassa)

Kissa ja hiiri

Kissimirri hiiviskeli

kulkiessaan ajatteli:

on se vähän noloa,

kun en hiirenkoloa

ole tänään löytänyt

vaikka olen etsinyt.

Vihdoinpa se löysi sen

pienen hiirenkolosen.

Hiiri sieltä tirkisteli

härnäili ja naureskeli:

"Tule, tule tänne vaan

kotiani katsomaan."

Kissaa vähän harmitti

suuresti se naukaisi:

"Voi sinua pieni hiirulainen

olet kovin luottavainen."

- Niinkö sinä kisu luulet;

minulta totuuden nyt kuulet,

etpä tänne mahtuisi

minun pieneen kolooni,

etkä minua kiinni saa,

vaikka koetat tavoittaa.

Kissa suuttui tosissaan:

- Kyllä sinut kiinni saan

senpä sinulle vielä näytän

kynsiäni avuksi käytän.

Käpälänsä ojentaa

hiirenkoloon kurkottaa,

kurkottaa ja kurkottaa

vaan ei yhtään hiirtä saa.

Rock-henkiset ylioppilaskutsut

Muistatteko vielä nämä ylioppilaskutsut?

Asia meni niin, että jokin aika sitten minulta tilattiin kutsut rock-henkisen nuoren miehen ylioppilasjuhliin. Aikaisemmin esittelemäni kortit olivat esimerkkikortteja, joista tilaaja valitsi mieluisimman ja siitä sitten yhdessä muokkasimme juuri oikean näköisen uudelle ylioppilaalle.

Lopullisesta kutsusta tuli tämän näköinen:

Tein kutsut neliönmuotoiselle korttipohjalle. Taustan harmaassa desing-paperissa on puunsyyn kaltaisia kuvioita. Paperin reunat kävin läpi harmaalla leimasinmusteella. Hopeisten ääriviivanauhojen päälle liimasin kohotarroilla kuvat, joihin olin embossannut Reprintin leimalla (sopivasti ehkä vähän vappuhenkisetkin) valkolakit. Kutsu-teksti on käsinkirjoitettu, valkoisella geelikynällä ja omalla käsialalla.

Vertailun vuoksi kuva koevedoksesta ja lopullisesta kutsusta. Vaikka kortti ei loppuviimeksi muuttunut asettelultaan ollenkaan, niin lopullisesta versiosta tuli mielestäni kovasti tyylikkäämpi ja juhlavampi. Aikaisemmassa kortissa lakit oli leimattu valkoisella leimavärillä embossauksen sijaan. Mustalla taustalla valkoinen leimaväri jää niin hailuksi, että se näyttää jo melkein harmaalta. Kutsu-teksti oli hopeinen ääriviivatarra.

Tilaajalla oli selkeä raami kutsuille: rock-henkiset, joissa ei ole mitään pientä ja hempeää ja saa olla vaikka kokonaan mustavalkoisetkin. Toiveet helpottivat suunnittelutyötäni huomattavasti.

"Tilaajalahjaksi" halusin tehdä kutsujen mukaan onnittelukortin ylioppilaalle. Samaa rock-henkisyyttä pyrin saamaan tähänkin korttiin kutsujen tyyliin.

Tumman taustapaperin päälle liimasin kaksi riviä hopearuutuista washi-teippiä. Päälle laitoin hopeisen nauhan, joka peittää hyvin teippien saumakohdan. Lakit leimasin hopeanhohtavalle kartongille mustalla leimavärillä ja samalle kartongille kirjoitin gaudeamus igitur :n käsin.

Lähetettyäni kaikki kortit jo eteenpäin huomasin, että onnittelukortissa luki gLaudeamus igitur. Fail! Olipas noloa! Mistä minä sen ällän mukaan tempaisin? Olisi kai ollut mukava antaa uudelle ylioppilaalle yksi ylimääräinen laudatur.
Yllä näkyvä uusi kortti oikealla kieliasulla on jo pistetty muiden korttien perässä matkaan.

Lämmin kiitos tilauksestasi Preferita !