Kesämuistoja osa 1/4: Hoitotädin taiat

Kesäkuun alussa kummityttöni pikkusiskoineen tuli meille hoitoon yhdeksi lauantaipäiväksi. Olin suunnitellut kummitytölle vähän ohjelmaa, ettei hänellä kävisi aika pitkäksi.

Kävimme ostamassa molemmille tytöille yksiväriset t-paidat ja lupasin kummitytölle, että hän saa maalata niihin kuvioita taika-aineella. 
"Kummitäti, mitä se semmonen taika-aine oikein on, onko se semmosta että sitä vaan yhtäkkiä purskahtaa jostain vai onko se semmosta että sillä vaan osaa yhtäkkiä piirtää maailman hienoimman prinsessan?" Enpäs paljasta vielä.

Ensin harjoiteltiin paperille sitä maailman hienointa prinsessaa.
"Emmää piirräkää sitä prinsessaa ku mää piirrän meijän perheen. Tos on mää ja mun pikkusisko ja sit tos on isä ja äitillä on iso vatta ku siellä on se mun uus pikkusisko tai -veli."

Käskin kummitytön riisua kaikki päällysvaatteet, ettei äiti tule vihaiseksi, jos taika-ainetta vahingossa vähän roiskuu.

Vihdoin päästiin maalaamaan. Kaadoin kipan pohjalle ihan pienen määrän kloriittia.  
"Hei kummitäti, kato ku mää maalaan tällä tätä paitaa ni tää on ensiks ihan tämmöne tumma ja sitte tää muuttuu ihan eri väriseks, tommoseks vaaleenpunaseks." Niin, eikö ookin ihmeellistä taika-ainetta!

"Katos kummitäti, tämmönen tästä mun paidasta tuli. Äiti varmaan ilahtuu ku se näkee, että mää oon tehny näin hienon paidan. Se tykkää kato tämmösistä väreistä ja kaikista mun tekemistä."
No kylläpäs siitä paidasta tosiaan tuli ihan älyttömän hieno!

Tarkoitus oli, että paitaan olisi oikeasti pystynyt piirtämään pensselillä kuvioita. Ostin kaikkein halvimpia pensseleitä, joita kaupasta löysin, mutta niiden kanssa kävi vähän huonosti. Pensselin sivellinosa suli kloriittiin, joten sillä ei saanut piirrettyä minkäännäköistä kuviota. Koitin itsekin, ihan mahdotonta.

Ennen käyttöönottoa paidat piti tietysti pestä. Pesin paidat kuudessakympissä pyyheliinojen kanssa, kun pelkäsin, että kloriitti valkaisee muut pyykit. Pyyheliinat eivät kärsineet mitenkään.

Seuraavalla kerralla, kun saimme kummitytön perheineen kylään, annoin paidat pikkuvieraille. Voi mikä riemu! 
"Kiitos kummitäti, mää laitan tän heti päälle ku tää on hienoin paita mitä mulla on ku mää oon tehny tän iha itte! Äiti kato, eikö ookki hieno?" No on tietysti!

Meidän vesselit saavat odottaa vielä muutaman vuoden ennen kuin taiotaan heidän paitansa uuteen uskoon.