Ykkönen

Itse leimaväreillä maalattu ykkönen, kohokuvioita, tarroja ja hopeanauhaa suloiselle yksivuotiaalle tytöntyllerölle.

Joka on tänään jo 1,5-vuotias. :)

Ystävänpäivän asu ja illallinen

Anteeksi pitkä blogihiljaisuus. Olen oikeasti aika kiikun kaakun, jatkaako vaiko ei...?
Sitä sen enempää tässä miettimättä kuvitusta teille perjantaiselta ystävänpäiväillalliselta, jossa olimme siskot miehineen. Kuvat ovat kännykällä otettuja, joten laatu ei ole mikään päätähuimaava.

Sisko oli varannut seitsemän hengen seurueellemme pyödän nepalilaisesta ravintolasta (Yak & Yeti, Yrjönkatu 7), joka meidän on pitänyt testata jo siitä asti, kun se Poriin avautui viime elokuussa. Ystävänpäivänä siihen tuli oiva tilaisuus, onnellisesti kuin tuo vaaleanpuinainen päivä sattui vielä perjantaiksi.

Tilasin chicken kormaa, kanaa kookos-cashewpähkinäkastikkeessa. Kookoksisuus mietitytti, mutta halusin silti kokeilla. (Muistatteko, miten olen totuttanut itseäni kookokseen aiemminkin?) Täytyy sanoa, että oli oikein onnistunut annosvalinta, bongasin kastikkeesta mm. kardemummaa. Annokseen sisältyi lisäksi pilauriisiä, jogurttikastiketta, salaattia ja tandoori-Naan -leipää, joka oli niin hyvää, että olisin pyytänyt lisää, jos leipä ei olisi ollut puolikkaan perhepitsan kokoinen.

Mies valitsi karitsaa, joku lamb kebab vai mikä hänen annoksensa nimi nyt olikaan. Oli aivan liian tulista makuuni, maistoin pienen palasen.
Aterioista todella tuli täyteen, mies sanoi seuraavana päivänäkin olevansa vielä ihan täynnä nepalilaista.

Ravintolan tunnelma oli rento, siitä tykkäsin erityisesti. Ei tarvinnut istua selkä jäykkänä koko iltaa ja uskalsi ilman kuiskaamista puhuakin. ;)

Jälkiruoaksi valitsin kahvin ja vaniljajäätelöä kinuskikastikkeella.

Asukuvat ehdittiin ottaa kotona vasta illan päätteeksi. Olin poikkeuksellisesti perjantaina töissä, joten valmistautumisessa tuli melkoinen kiire.

Jakku: H&M
Toppi: Dorothy Perkins
Housut: Vila
Saappaat: Piano

Asukuviin pääsi myös vanhempieni pikkukoira Sulo. Vanhempani olivat meillä lastenpiikana ja hurtta oli tietysti mukana.

Mukavaa sunnuntaita ja sydämiä ystäville! ♥♥♥

Ja hei, älkää unohtako kannustaa leijonia tänä iltana voittoon! Täällä ainakin liimaudutaa telkkarin eteen koko perhe ja penkkiurheillaan äänekkäästi. Jonkun sitä ääntä on pidettävä, kun se Kunnas siellä kuitenkin taas kuiskailee...

Joulukulta 2013

Olin joulukorttien kanssa totisen myöhässä tänä vuonna. Havahduin ostamaan materiaalitkin vasta sinä päivänä, kun kortit olisi saanut viimeistään postittaa sillä halvemmalla joulumerkillä... Onneksi on se tavallinenkin merkki.
Hei, ja melkein tulin siihen tulokseen, että käytän jatkossa jouluna vallan niitä ykkösluokan postimerkkejä. Kortit olivat vastaanottajillaan seuraavana päivänä siitä, kun olin ne postiin laittanut. Joulumerkeillä minun korttini ovat aina saapuneet viimeisten joukossa, vaikka olisin postittanut ne jo hyvissä ajoin ennen kulloisenkin vuoden deadlinea.

Viime viikolla kävelin Tiimariin hyvin tietoisena siitä, että minulla ei ollut yhtä ainutta ideaa joulukorttien suhteen. Ajattelin, että kai niitä putkahtelee siellä kaupassa sitten, kun näen millaisia materiaaleja tänä vuonna on tarjolla.
Ja niin siinä kävi, kortin ulkomuoto hahmottui päässäni heti, kun löysin tuon Stampendousin kuusileiman. Rakastuin siihen ensisilmäyksellä.

Koska olin jo valmiiksi myöhässä kortteineni, en lähtenyt rakentamaan mitään kovin vaativaa ja aikaavievää. Leimasin mustalla leimasinmusteella kuusen kullanhohtoiselle paperille (hyvän joulun toivotukset olivat kätevästi valmiiksi leimassa itsessään), solmin ruskeaa organzanauhaa kuusen ympärille ja tuputin tähtiin hiukan kultaista kimalleliimaa. Oikeaan yläkulmaan liimasin rivin timantteja, toisiin kortteihin mustia, toisiin kultaisia.

Kortin sisäosaan tuli taas runo, tällä kertaa ihka aitoa StarAnnaa:

Enkeli katseli taivaastaan

kaunista hankea päällä maan.

Ihmetteli itsekseen,

kuka laittoi timantteja kinokseen.

Lähti yhtä hakemaan,

vaan ei saanut otetta.

Timantteja siellä täällä

muttei ei koskaan käden päällä.

Silloin pieni enkeli

pysähtyi ja ymmärsi.

Ei loista timantit joulumaan

yhtä kirkkaasti kuin joulutähti aikoinaan.

Uusille lukijoilleni Iina Marialle ja Lindizille, tervetuloa mukaan!

Tulkoon joulu

Yleensä olen aina paistanut ensimmäiset hakaristit (hei ihan oikeesti ruotsalaiset, joku raja!) joulutortut itsenäisyyspäivänä, mutta tänä vuonna en ehtinyt, sillä olin juhlimassa yksiä tupareita 6.12. Siispä tämän joulun ensimmäiset tortut paistettiin eilen. Kutsuimme siskot kylään, lämmitimme saunan ja paljun, teimme tortilloja (siis siskot teki, sillä minä lilluin +40°C paljussa saatuani kaksoset nukkumaan) ja jälkkäriksi paistettiin joulutorttuja ja lämmitettiin glögiä. Yöllä vielä katseltiin yhdessä leffaa.
Voi mikä ihana ilta!

Tuli niin joulufiilis.

Mukit olisi tietysti voinut valita hiukan vuodenajan mukaan, mutta onhan vihreäkin yksi jouluväri. Kaapissa tosin olisi ollut ihan oikeitakin joulumukeja, sillä kartutin tänä(kin) vuonna muumimukikokoelmaamme antamalla miehelle kausimukin isäinpäivälahjaksi. Kai se jouluinen repertuaari päätyy sitten pöytään viimeistään aattona.
 

Kyntteliköt mies kaivoi kaapista tänä vuonna toooosi aikaisin. Yleensä olen laittanut ne paikoilleen vasta ihan muutamaa päivää ennen joulua, kun kaikki siivoukset on saatu valmiiksi. Kyntteliköt kuitenkin valaisevat keittiötämme niin kauniisti, että olkoot nyt ikkunalla poikkeuksellisesti jo näin aikaisin.

Ulkolyhdyissä on palanut tuli koko syksyn.
Tuijissa loistavat jouluvalot alkavat vedellä viimeisiään, sillä tuijat ovat kasvaneet hurjasti siitä kun ne vuonna 2009 istutimme kotimme etupihalle. Silloin talon alkuaikoina valot olivat kuin jenkkipihasta konsanaan, kun 120 lampun sarjalla sai peiteltyä melkeinpä koko tuijan. Katsotaan nyt sitten ensi talvena, että lisääntyykö valot vai lyheneekö tuijat...

Poitsujen joulukalentereistakin on jo avattu kahdeksan luukkua.
Juhlien juhla on ihan nurkan takana.

Rauhallista ja tunnelmallista toista adventtia koteihinne!

Kana-katkarapu-kookosmaitopasta

Olen luullut inhoavani kookosta kaikissa sen muodoissa. Paino sanalla luullut.
Kesällä, kun Helsingin-sisko oli meillä kyläilemässä, hän opetti minulle tämän aivan ihanan pastan valmistuksen. Pastaan tuli kaksi tölkillistä kookosmaitoa! Ja se oli herkullisinta pastaa, jota olin eläissäni syönyt! Ehkä ei kannattaisi luulla asioita niin paljon. Kunpa aina uskaltaisi rohkeasti ja ennakkoluulottomasta kokeilla kaikkea, niin oppisi niin paljon uutta. Oppisi niin paljon enemmän. Enkä tarkoita tällä nyt vain ruokaa...
Suosittelen kokeilemaan tätä reseptiä, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti!

Resepti on siskon oma, hän on kehittänyt sen monia eri pastareseptejä yhdistelemällä.

Tarvitset:

2 pss wokkivihanneksia (siskon mukaan piti olla ehdottomasti Finduksen)
400 g broilerinfilettä
200 g isoja katkarapuja
2 tölkkiä kookosmaitoa
250 - 300 g munapastaa
1 lihaliemikuutio
chilitahnaa
seesamiöljyä
rypsiöljyä

Wokkaa vihannekset rapeiksi kahdessa osassa ja lisää reilusti seesamiöljyä, kun sulamisvesi alkaa haihtua.

Yhteen pastaan saa helposti käytettyä 2/3 pulloa seesamiöljyä...

Wokkauksen aikana leikkaa kanat paloiksi

ja avaa kookosmaitotölkit.

Sekoita kookosmaitoa varovasti, sillä neste on purkin pohjalla.

Laita wokkivihannekset isoon kattilaan liedelle miedolle lämmölle. Lisää kookosmaitoa n. puoli purkkia ja sekoita. Anna hautua niin kauan, kunnes saat muut työvaiheet valmiiksi.

Keitä pastat ohjeen mukaan.

Laita pannulle rypsiöljyä ja n. 2 rkl chilitahnaa. (Tässä kohtaa ruiskuu ja räiskyy.) Lisää kanat ja kääntele ne chilitahnassa. Paista kypsiksi.

Kun kanat ovat kypsiä, lisää niiden joukkoon katkaravut. Anna muhia, kunnes katkaravut käpristyvät.
Lisää kookosmaitoa kana-katkarapuseokseen ja anna hautua hetken aikaa. Kaada liemi pois (voit säästää myöhempää käyttöä varten) ja lisää kana-katkarapuseos wokkivihannesten joukkoon. Lisää taas kattilaan kookosmaitoa ja sekoita.

Pyöräytä lopuksi keitetyt pastat paistinpannulla ja lisää rutkasti seesamiöljyä. Murenna lihaliemikuutio pastan päälle, sekoita ja lisää kattilaan.
Lisää loput kookosmaidot kattilaan ja anna hautua miedolla lämmöllä joitakin minuutteja.

Nauti täydellisestä pastastasi.

Rapukeisarin kutsu

Syyskuun lopussa, liki kuukausi sitten, olimme juhlimassa perinteisiä rapujuhlia kahden ystäväpariskuntamme kanssa näissä maisemissa.

Ei hassummat scenet mökkiterassilta, sanoisin.

Juhlat pidettiin yhden ystävämme vanhempien upealla huvilalla.
Viime vuonna kerroin täällä, miten tapanamme on ollut järjestää kolmen pariskunnan kesken rapujuhlat joka vuosi niin, että kukin pariskunta on vuorollaan isännöinti/emännöintivuorossa. Tällä mökillä perinnettä vaalittiin tänä syksynä jo kolmatta kertaa.

Juhlat eivät kuitenkaan sujuneet ihan ongelmitta tällä kertaa. Kun saavuin paikalle, sulatteli juhlien emäntä rapuja terassilla. Osallistuin sulatteluun henkisenä tukena, ja näytti siitä olevan onneksi jotain apua: loppuillasta ravut olivat täysin sulaneet. Harmiksemme myös yksi naisystävistämme joutui lähtemään kesken juhlien pois, sillä hänen tyttärensä tarvitsi sairaalahoitoa.

Henkistä ja fyysistä sulattelua.

Tänä vuonna mä sain avata kuoharit! Onnistuin saamaan korkin niin pitkälle, että kuului plumps! Korkki lensi terassilta mereen asti.
Hiukset kiharsin suihkun päätteeksi sellaisilla softiksen tuntuisilla pötkylöillä, jotka olen vuosia sitten ostanut jostain päivittäistavarakaupasta. Kiharapilven vangitsin takaraivoon pinneillä.
Olin kaukaa viisas ja pukeuduin ensimmäistä kertaa tänä syksynä talvitakkiin. Ja oli muuten todella viisas päätös, en katunut koko iltana kertaakaan. Istuimme paljon terassilla (nuo näkymät!), ja vaikka se on lasitettu ja siellä oli sellainen lämmitinhommeli, ei minulle tullut kuuma talvitakissani koko iltana.

Rapujakin tuli syötyä melkoinen keko. Tarjolla oli myös aivan ihania piirakoita (makeita ja suolaisia), joista erityismaininnan tarvitsee kinkkupiirakka. Sen maustamiseen juhlien emäntä oli käyttänyt kasvattamiaan chilejä. Oli todella herkullista, kiitos A!

Kuvia on vähän, sillä en yksinkertaisesti jaksanut olla kameran kanssa naimisissa koko iltaa. Varsinkin, kun tässä porukassa saa aina kuulla jonkinnäköistä kuittia siitä, miten heilun kaiket ajat kamerani kanssa. :D Otin siis kuvailun suhteen melkoisen rennosti. Ja niinkin se vähän taitaa olla, että kun on erityisen kivaa, unohtaa sen kameran olemassaolon kokonaan.

Kiitos mukavista juhlista Rapukeisari ja A!

Synttärilahjakello

Täällä pohdin rannekellovalintaa jokin aika sitten.
Päätös ei lopulta ollut kovin vaikea, olin oikeastaan tehnyt sen jo tuota kellovalintapostausta tehdessäni. Lisätuki päätökselleni ei kuitenkaan ollut pahitteeksi.
Kiitoksia muuten kommenteistanne tuohon postaukseen silloin!

Päädyin lopulta tähän yksinkertaisen kauniiseen teräksen ja valkoisen yhdistelmään. Kellon ehdottomat plussat olivat yksinkertainen, kaunis kellotaulu ja safiirilasi.

Kellovalintaa tehdessäni emmin kaikkein eniten tuon valkoisen ranneosan kanssa. Ja arvatkaapa vain, juuri se on se, josta tällä hetkellä kaikkein eniten tykkään.

Kellon taustapuolella yhdistyy kaikki oleellinen: usko, toivo ja rakkaus.

Yhdessä asiassa Sabon sivun kuvat uunottivat minua. Tilatessani luulin, että kelloa kehystävä rinkula on teräksen värinen ja kirjaimet on jollain tapaa kaiverretty siihen. Näin ei kuitenkaan ollut.
Verratkaapa vaikka ylempää ja alempaa kuvaa.

Kuvittelin myös, että halkaisijaltaan 30mm kellotaulu olisi ollut  isompi, kun sitä ranteeseeni viivottimella mallailin. Mutta minkäs teet, 30mm = 30mm vaikka miten päin mittaisi.

Olen ollut kellooni erittäin tyytyväinen ja olen sen ansiosta ollut myös enemmän ajoissa. Minulla on nimittäin paha tapa myöhästellä se akateeminen vartti kaikkialta muualta paitsi töistä. Mies oli kirjoittanut korttiin taas niin osuvasti: "...toivottavasti tämä lahja auttaa sinua olemaan ajoissa! ;) ..."

Välillä tuntuu, että hän tuntee minut ärsyttävän hyvin. :)

---

Nyt laittamaan toinen koneellinen pyykkiä kuivumaan, jotta kerkeän ennen nukkumaanmenoa vielä pyöräyttää kolmannen. Kotiuduttiin viime yönä poikien kanssa muutaman päivän Helsingin-reissulta ja pyykättävää on taas enemmän kuin tarpeeksi.
Meillä oli tosi ihana reissu, oltiin siskon perheen luona kylässä ja mukanani oli poikien lisäksi sisko ja veli. Aika suorastaan juoksi, siitä oli taas niin kauan kuin oli viimeksi nähty!
Tunnelmia reissulta myöhemmin, ehkä.