keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Isänpäivän herkut - Broilerpiirakka ja Lakukakku

Isänpäiväaamupala on muotoutumassa perinteeksi. Just like I wished! Isälle isänpäivänä (ja äitienpäivänä äidille) aamuvarhaisella katettu runsas aamupala oli perinne jo lapsuudenkodissani. Samaa perinnettä haluan vaalia myös meidän perheessämme. Ja olen onnistunut - sain herätellä mieheni jo toista kertaa valmiiksi katettuun isänpäivän aamupalapöytään viime sunnuntaina. Oli taas niin kodikasta! Ja täydellä vatsalla oli mukava lähteä onnittelemaan pappaa ja ukkia. Paitsi että mahan ei olisi kannattanut olla täysi...

Tarjolla oli leipää runsaan leivänpäällisvalikoiman kanssa, tuoremehua, kaffetta ja edellisenä iltana valmistamaani makeaa ja suolaista piirakkaa.


Suolaisena herkkuna oli broilerpiirakka, jonka ohjeen lainasin Kinuskikissalta. Ohje tosin oli kinkkupiirakkaan, mutta hyvin helposti se muuntui broilerpiirakaksi. Ei tarvinnut muuta kuin vaihtaa kinkut broiskuun. Hehe.


Broilerpiirakka

Pohja:

2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl graham-jauhoja
1 ½ dl juustoraastetta
150 g margariinia
½ dl vettä

Täyte:

1 purjo
1 punainen paprika
300 g broilerin fileesuikaleita
200 g paprika-chili-tuorejuustoa
2 dl ruokakermaa
3 munaa
2 dl juustoraastetta
mustapippuria

Valmista ensin pohja ja voitele piirakkavuoka valmiiksi.
Sekoita jauhot ja juustoraaste keskenään ja nypi voin kanssa sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Paista broilerit pannulla ja lisää paistamisen lopussa viipaloitu purjo pannulle kuulottumaan. Kuutioi paprika. Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle.

Paista piirakkaa 200 asteessa noin 35 minuuttia.

----
 Makean piirakan valmistin Kinuskikissan ohjeella niin ikään, melkoisilla StarAnnamaisilla muutoksilla tosin.


Lakukakku

Pohja:

200 g Domino-keksejä
50 g voita

Täyte:

12 kpl (á 19 g) Kick-patukoita
3 dl kuohukermaa
5 liivatelehteä
3 ½ dl Flora Vispiä
½ dl sitruunamehua (n. 2 sitruunaa)
yhden sitruunan kuori

Kiille:

1 ½ dl kuohukermaa
100 g Halva lakritsia
5 Kick-patukkaa
½ dl sitruunamehua
3 liivatelehteä

Murskaa dominot ja sekoita sulan voin kanssa. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Paloittele Kick-patukat kuohukerman joukkoon ja keitä teflonkattilassa, kunnes karkit ovat sulaneet. Anna seoksen jäähtyä täysin jääkaapissa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa Flora Vispi löysäksi vaahdoksi. Vatkaa KYLMÄ lakritsikastike jämäkäksi vaahdoksi ja yhdistä vaahdot keskenään. Raasta pestyn sitruunan kuori vaahdon joukkoon. Purista sitruunoista puoli desilitraa nestettä ja lämmitä mikrossa. Sulata liivatteet kuumaan sitruunamehuun ja sekoita vaahtoon. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin kolmisen tuntia.


Kinuskikissa valmisti kiilteen paljon helpommin kuin minä, mutta pakko oli tehdä lakritsikastike itse, koska kaupassa ei sitä ollut.

Sulata lakritsia teflonkattilassa kerman kanssa. Kun lakritsi on lähes sulanut, lisää paloitellut Kick-patukat ja anna niiden sulaa. Lisää sitruunamehua ja tarvittaessa myös vettä. Kun ainekset ovat sulaneet, sekoita kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet kuumaan lakritsikastikkeeseen ja kaada seos täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa parisen tuntia.

Koristelin kakun sitruunaviipaleilla ja turkinpippureilla.

4 kommenttia:

  1. Voi että, kuin on ihanan näköinen kakku! Meillä tulee vaan syötyö niin vähän makeaa, että mä en enää juuri leivo makeita juttuja! Mahtoi olla isi tyytyväinen... ;)

    http://bagsbootsandbeyond.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kakku oli tosi hyvää, isukki tykkäs. :) Sitruuna oli oikein onnistunut ja raikastava lisä, kakkuhan on muuten melkein pelkkää kermaa...

    VastaaPoista