Suomi-tour II

Vihdoinkin kauan lupaamani kesälomareissun kakkososa on valmis! Olkaapa hyvät.

- - -

Neljäntenä matkapäivänämme heräsimme Kuopiosta.

Ilma oli ensimmäistä kertaa matkamme aikana pilvinen. Välillä vähän tihutti vettäkin.

Aamupalan jälkeen yleensä aina rentouduimme huoneessa jokusen tovin. Tai siis paremminkin niin, että muu perhe rentoutui ja minä pakkasin tavarat takaisin laukkuihin, etsin pojille päivän vaatteet ja laitoin itseni lähtövalmiiksi.
Mieheni otti aina aamupalalta take away -kahvin mukaan, mutta koskaan hän ei saanut juoda sitä loppuun asti. Meidän pienet kahvitratit kun joivat aina isänsä kahveet.

Matka jatkui Kuopion torille. Meidän oli tarkoitus ostaa kalakukkoa, mutta ei sitten raaskittukaan, koska Partasen kukot maksoivat yli 30 euroa...

No, onneksi torilla myytiin paljon muutakin.

Mansikat, mustikat ja muut marjat oli aseteltu houkuttelevasti esille.

Ja lopulta ostimme kalakukon sijaan rasiallisen vadelmia.

Kauppahallissa emme käyneet, mutta otin siitä ulkopuolelta kuvia, koska rakennus oli minusta niin veikeän näköinen.
Kuopiossa meillä oli aikaa shoppailla, ja ostinkin yhden kauniin Guessin neuletakin, joka toivottavasti vilahtaa joskus päivän asuissa.

Ja koska emme ostaneet kalakukkoa, oli lounas TAAS muikkua. Olihan sitä taas saatava.
Meneekö jo yli? :D

Lounaan jälkeen mies halusi käydä vielä Clas Ohlsonilla. Sieltä pojat saivat mukaansa omat ruohonleikkurit. Voitte vain kuvitella, miten Kuopion kadut raikasivat, kun pojat leikkasivat ruohoa kaupungin halki koko matkan autolle asti. Ja "iikkuit" ovat kyllä olleet kuluneen kesän ehdoton hittilelu, niillä on leikattu ruohoa kerran jos toisenkin.
(Huomatkaa muuten Vilhon älykäs tapa kantaa nalleaan.)


Syömässä ollessamme Artulle kävi pieni vahinko, jonka seurauksena hän joutui kulkemaan loppupäivän sukkahousuissa. Olimme lähdössä ravintolasta ja menossa vaihtamaan poikien vaippoja, kun huomasin, että Artulta olikin tullut tavaraa normaalia enemmän. Kaikki hänen vaattensa olivat täynnä kakkandeerusta. Tavaraa oli housuissa ja paidassa ja selässä ja taisi sitä olla mahankin puolella. Ja invavessa-lastenhuone on varattuna, piiiiiiitkään. Ja sitten sieltä tulee joku yksi nainen, ilman lasta ja ilman pyörätuolia. Kun vihdoin pääsin vaihtamaan yltä päältä p:ssä olevaa lastani, huomaan ettei minulla ole hänelle mukana puhtaita housuja. Onneksi oli sentään sukkahousut. Hyvä kun olin vessanoven saanut kiinni, niin tuli joku jo koputtelemaan ja hoputtelemaan ovelle. Pyörätuoli-ihminen entään. Mutta voi että mua otti hermoon silloin! En minäkään koputellut oveen odotellessani, vaikka aihetta olisi ollutkin! Se vain ei ole tapaistani, eikä mielestäni todellakaan hyvää käytöstä.
Ihan oikeasti ihmiset, älkää käyttäkö niitä lastenhoitohuoneita ja invavessoja väärin. Aikuinen ihminen jaksaa kyllä kävellä muutaman metrin pidemmälle ja odotella muutaman minuutin kauemmin, että pääsee hoitamaan asiansa! NIH!

Kuopiossa kävimme myös kiertelemässä vanhaa asuntomessualuetta. Muistan, miten Kuopion asuntomessutalot ja messualue olivat minusta aikanaan kaikkein hienoimmat, joissa olin koskaan käynyt. Enää alue ei näyttänyt lainkaan niin pramealta kuin vuonna 2010 messuilla käydessämme, se oli suorastaan ankea. Ja kaukana kaikesta.

Messualueen lähettyvillä oli leikkipuisto, jossa pojat saivat purkaa energiaa hetken aikaa ennen matkamme jatkumista Joensuuhun. Olihan koko päivä ollut yhtä rattaissa ja autossa istumista.

Joensuussa majoitumme Vaakunaan. Kello oli jo paljon, kun saavuimme perille ja olimme kaikki rättiväsyneitä. Mies kävi nopsasti hakemassa meille iltapalan hotellihuoneeseen ja sinä aikana tutustuin Vilhon kanssa Joensuun ohjelmatarjontaan ja päätin, mikä olisi seuraavan päivän agenda. Pojat nukahtivat oitis iltapalan syötyään. Me vanhemmat emme malttaneet ihan heti perään nukahtaa, sillä...

Ihanan Vaakunan ihanan viileässä huoneessa oli ihana kylpyamme!!! Ja meille varatut ihanat puolukkavaahtokylvyt.

Poikien nukahdettua laskin kylvyn

 ja pulahdin rentoutumaan. Miehen kanssa. Parhain päätös pitkälle päivälle.

Aamulla suuntasimme Joensuun kasvitieteelliseen, Botaniaan.

Siellä meidät otti kirkuen vastaan Lasse ja Ilmari, punaotsa- ja kultaposkiamatsonit.

Puutarha oli jaettu viiteen kasvihuoneeseen, joissa kaikissa oli erilainen ilmasto ja joissa kaikissa tietysti kasvoi tietyslaista ilmanlaatua vaativia kasveja.

Paikka kiinnosti minua aidosti todella paljon, mutta meidän miesväelle kierrokseen olisi riittänyt sellaiset viisitoista minuuttia... Mies oli kiertänyt koko kasvitieteellisen, kun minä vasta siirryin ensimmäisestä kasvihuoneesta toiseen. :D Kuvasin hullun lailla, mutta teitä säästin ja valitsin paikasta julkaistavaksi vain 15 kuvaa. :D

Päivän asusta räpsäistiin kuva tropiikin lämmössä. Poissa ovat päivät, kun kuljettiin näin vähissä ja valkoissa. Teeppari Zara, housut Vero Moda ja baltsut Bianco.

Lähikuva kahvipensaasta.

Ja vaikka tunsi olevansa viidakossa, iski todellisuus heti, kun nosti katseensa.

Yksi lempikasveistani, orkidea.

Kuvasin tätä kasvia innoissani, sillä luulin sitä lihansyöjäkasviksi. Mutta ehei, lihansyöjäkasvit olivat vasta seuraavalla vyöhykkeellä. Jotain sukua tämä kait lihansyöjille on, mutta sen enempää en tiedä. Olisikohan tuon "maljan" tarkoituksena kerätä vettä?

Oletteko tienneet, että vesilinssi on maailman pienin kukkiva kasvi. Sen kukat ovat niin pieniä, että niitä ei erota ihmissilmällä. Kasvi pystyy kuitenkin lisääntymään ilman kukkiakin, suvuttomasti silmikoimalla.

Tropiikista siirryttiin kesäsateiden ja sitten talvisateiden ilmastovyöhykkeeseen, josta skippaan kuvat kokonaan. Ei siellä oikeastaan ollut muuta kiinnostavaa kuin ne lihansyöjät, mutta niistä kuvani olivat kamalan huonoja.

Ja sitten seuraava huone...  Apuaaaa! Maailman pohjoisin ja Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha. Minulle suoranainen kauhukammio! En voi sietää hyönteisiä. Ymmärrätte varmaan, että jos hyöteisvihaajapelkuri laitetaan alle sadan neliön tilaan kahden miljoonan perhosen kanssa, hän ei ehkä ihan tajua paikan ainutlaatuisuutta ja nauti kokemuksesta niin kuin pitäisi.

Sanomattakin siis selvää, että tästä perhoshuoneesta kaikki kuvat ovat miehen ottamia.

Perhoset tulevat Botaniaan englantilaiselta perhosfarmilta koteloina. Kuoriuduttuaan aikuiset perhoset parittelevat ja naaraat munivat munat kasvien lehdille. Munista kuoriutuu toukkia, jotka sitten taas tarpeeksi isoiksi kasvettuaan koteloituvat jne. Näin perhosen täydellinen muodonvaihdoskierros alkaa jälleen alusta.

Perhostenruokaa. Ja banaanikärpästen.

Tottakai mies poikien kanssa viihtyi juuri tässä huoneessa kaikkein pisimpään. Minä en uskaltanut kuin juosta huoneen läpi ja sillä muutaman metrin matkallakin meinasin jo saada sydänkohtauksen, kun pari perhosta lähenteli minua röyhkeästi.

Yllä olevaa kuvaa mies on nauranut monesti jälkeenpäin. Odottelen oven takana hetkeä, jolloin perhosia on kulkureitillä mahdollisimman vähän, että pääsen syöksymään seuraavaan huoneeseen. Ihmeen iloinen ilme minulla kyllä on, vaikka niin kamalasti pelottikin.

Viimeisenä vyöhykkeenä oli aavikko, jossa kasveilla on hyvin niukalti vettä käytössään. Täällä lähes kaikilla kasveilla oli piikit, jotka suojaavat kasvia ja estävät veden haihtumista. Poikien kanssa piti olla tarkkana, terävät piikit kiinnostivat heitä kovasti.

Ulkona kasvit oli jaoteltu niiden käyttötarkoituksen mukaan: maustekasvit, lääkekasvit, ravintokasvit, myrkkykasvit ja koristekasvit. Lisäksi Botanian ympärillä on hyvin laaja, 73 hehtaarin, kasvitieteellinen puisto, jonka omistaa Joensuun kaupunki.

Joensuun kasvitieteellinen puutarha
Heinäpurontie 70
80110 Joensuu

Puutarhasta lähdettyämme ja syömässä käytyämme näytti takapenkillä tältä. Saimme ajella Kolille tasaisen tuhinan säestyksellä. Tämä oli melkoisen tuttu näky reissullamme. Pyrimme tekemään pidemmät automatkat aina joko yöllä tai poikien päiväunien aikaan, jotteivat he kyllästyisi kuoliaiksi.

Kolille mennessämme pysähdyimme useaan otteeseen kuvaamaan Suomen kaunista luontoa.

Koivuja,

mäntyjä ja mustikoita,

solisevaa, puhdasvetistä puroa.

Pian jo saavuimmekin kansallispuistoon.

Kolilla vaihdoin ensimmäiseksi vaatteet. Ja eihän meillä tietenkään mitään asiaankuuluvia patikointitamineita mukana ollut, mutta vähän mukavampaa oli silti saatava päälle.

Vaatteidenvaihdon jälkeen otimme maisemahissin alhaalta ylös. Matkaa ylös Ukko-Kolille oli 770 m ja korkeuseroa 212 m.

Hissimies ei suositellut koko perhettä menemään yhdellä ja samalla härvelillä vierekkäin, joten mies ja Vilho menivät edellä ja äiti ja Arttu tulivat sitten perässä.

Korkeuserot olivat huimia, niitä ei vain pysty kuvista täysin hahmottamaan.

Ylhäältä oli kivat näköalat Pieliselle.

Pieni "vuorenvalloittaja".

Emme ehtineet kovin kauaa olla ylhäällä, sillä hissi oli menossa kiinni ja meidän piti päästä autolle, joka odotti alhaalla.

Siispä lähdimme laskeutumaan hissillä alas, iskä taas edellä ja äiti perässä.

Sitten hissikyydin inhottavin osuus, siitä poistuminen. Miehen mukaan olin ulissut pelosta hissistä pois hypätessäni (siitä on videokin!) mutta tätä en kyllä tunnusta. Ei ollut mitään verrattuna perhosiin!

Halusin palata Ukko-Kolille vielä autolla, sillä kerkesimme olla siellä niin vähän aikaa. Sinne ajellessamme alkoi yhtäkkiä sataa kaatamalla. Olimme ihan hämillämme - vettä tuli kuin saavista ja juuri äsken aurinko oli paistanut täydeltä terältä. Onneksi olimme autossa!

Sade taukosi  juuri sopivasti ja pääsimme kiipeämään Ukko-Kolin korkeimmalle kohdalle.

Maisemat olivat mykistävät!

374 metriä merenpinnan yläpuolella.

Perhe huipulla.
(Huomaatteko muuten, että tuolla taustalla sataa yhtä kaatamalla kuin meidän päällämme oli satanut vähän aikaa sitten.)

Ja näin me kiipesimme ylös ja alas. Portaat olivat sateen jälkeen sen verran liukkaat, ettei voinut kuvitellakaan päästävänsä lapsia kapuamaan itse edes muutamaa porrasta.

Kolilta meidän oli tarkoitus ajaa Jyväskylään, mutta jouduimme muuttamaan reittisuunnitelmaa, sillä Jyväskylässä oli käynnissä Neste Oil Rally ja kaikki hotellit oli tietty täyteenbuukattuja. No, me ajelimme sitten yöseeksi Mikkeliin.

Aamupalalta lähtiessämme pöytä ei koskaan ollut kovin siisti meidän jäljiltä. Ja vaikka joka aamu koitimme tarjota "kunnollista" aamupalaa pojille, eivät he suostuneet syömään muuta kuin Domino-keksejä ja vesimelonia.


♥

Aamupalan jälkeen meiltä oli veto täysin pois. Päätimme kuitenkin vielä käydä katsastamassa Visulahden. Ei olisi kannattanut. Mieheni ilmaisi asian mielestäni aika hyvin: vähän kuin olisi Neuvostoliitossa käynyt. Kaikki repsotti ja mistään ei oltu pidetty huolta. Nuoret kesätyöntekijäklopit ajelivat alueella huoltoautoillaan tuhatta ja sataa, heitä joutui aikuinenkin pelkäämään. Vesipuiston pääsymaksu oli tuhottoman kallis. Sen skippasimme oitis, sillä tiesimme, ettemme jaksaisi kylpeä "koko rahan edestä".

Veimme pojat sitten sisäleikkipaikkaan, joka sekin oli aika tyhmää, koska ulkona oli hieno auringonpaiste. Tämäkin oli aika kämänen paikka, HopLop:ia matkittu, mutta ei lainkaan niin iso ja laadukas.

Sisäleikkipaikan ykkösjuttu, pallotykki.

Visulahdesta kurvaus lähimmälle ABC:lle, kamala nälkä, äkkiä ruokaa!
Hamppareiden jälkeen olimme täysin valmiit kotimatkalle.

Ja jottei kenellekään vain jäisi kuvasta epäselväksi, niin arvatkaapas, mikä oli reissun sana?!
No tietysti MUIKKU!