tiistai 16. heinäkuuta 2013

Maanantaiminari ja melankoliaa

Heinäkuu - vuoden ihanin kuukausi - on täällä! Olen syntynyt heinäkuussa ja ehkä siitä johtuen olen t ä y s i n kesäihminen. Lämpö ja valo, ne vain saavat minut voimaan paremmin.

Paitsi tänä kesänä. En tietenkään syytä lämpöä ja valoa, mutta jotenkin koko kesä on mennyt hiukan alavireisissä tunnelmissa. Mikään ei oikein huvita. Olen koko ajan kamalan väsynyt. Mitään ylimääräistä ei jaksa, eikä viitsi tehdä. Bloggaaminen on tuntunut ylirasittavalta, minulla on vieläkin vastaamatta teidän yli kahden kuukauden takaisiin kommentteihinnekin. Anteeksi. Kai ne sieltä sitten joskus kirjaantuvat, paremmalla ajalla...

Tähän hiukan onttoon olooni olen ihan itse päätellyt diagnoosinkin. Se on liian vähäinen uni. Viimeiset kaksi kuukautta olen nukkunut noin neljän tunnin yöunia. Miksi? En todellakaan kärsi univaikeuksista, mutta iltaisin en vain saa itseäni tarpeeksi ajoissa sänkyyn. Helsingin-sisko on ollut kylässä, enkä malta käyttää yhteistä aikaa nukkuen, näemme niin harvoin. Tai jos meillä ei ole vieraita, teen jotain "turhaa" - pelaan Candy Crushia, luen kirjaa, askartelen tai haahuilen netissä ihastelemassa muiden bloggareiden ahkeria päivityksiä ja aurinkoisia kesäkuvia.
Kyllä tämä tästä, sillä ensi viikolla alkaa vihdoinkin kauan odotettu kesäloma! Minulla on yksi ainoa kesälomasuunnitelma. Aion nukkua pois kaikki univelat. Se siitä.

Mukavampia ja pinnallisempia puolia elämässäni, maanantain asu:

Paita: Zara (Dubaista)
Neule: In Wear
Hame: Vero Moda (ikivanha)

Ballerinat: Andiamo
Laukku: Mulberry

Korvakorut: Pulkkiselta Tapiolasta

Kerta kiellon päälle, palatakseni alun aiheeseen.
Tänään menen ajoissa nukkumaan. Lupaan.
Itselleni.

5 kommenttia:

  1. Huonot yöunet vie kyllä terän kaikelta tekemiseltä - tiedän kokemuksesta. Ja loman alku onkin hyvää aikaa yrittää nukkua sitä velkaa pois. Olisikohan siis syytä meikäläisenkin painua pehkuihin eikä haahuilla vielä netissä;)
    Asu on huippukiva - laukku ihana!
    Oikein hyvää ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ja piristävä kommentti, kiitos Lady!
      Lomani on tähän asti ollut oikein rentouttava ja olen myös saanut nukuttua univelkojani mukavasti pois. Ja mikä ihaninta, vielä on yksi pitkä viikko lomaa jäljellä.
      Kiitos myös asu- ja laukkukehuista! Vähän emmin kuvien laittamista tänne, sillä sisko sanoi mun näyttäneen siltä, että olen purjehtimaan lähdössä. Mulla nämä vaatteet oli kuitenkin ihan töissä päällä. :D

      Poista
  2. Kesälomalla sitten rentoudut ja lähre meen mukkaan lauantaina jazzeille?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuinka oon rentoutunut!
      Jazzit on nyt jatsailtu, mutta nähdään taas pian! :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista