Simo Halisen käsikirjoittama Kerron sinulle kaiken saa minulta täydet viisi tähteä!
Se taitaa kilpailla Musta jää -elokuvan kanssa kaikkien aikojen parhaimmista katsomistani suomalaisista elokuvista.
Jos olisin tiennyt alkavani katsella transsukupuolisuudesta kertovaa elokuvaa, olisin ehkä hylännyt leffan jo ennen alkutekstejä. Onneksi en tiennyt, sillä elokuva sai miettimään monia asioita. Muun muassa suvaitsevuutta ja kaikenlaisten tunteiden hyväksyntää. Ja sitä, miten ihminen voi olla niin itsekäs ja julma, että erotilanteessa ei anna lapsen nähdä toista vanhempaansa. Miksi aikuinen ottaa lapsen aseekseen taistellessaan toista aikuista vastaan?
Transsukupuolisuus ei ole elokuvan itseisarvo, se on lähinnä asia, jonka kanssa eletään, ja voidaan elää.
En halua paljastaa juonesta mitään, ettette aseta elokuvalle minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Ne saattavat pilata koko leffakokemuksen.
Maaritia näyttelevän Leea Klemolan roolisuoritus on huikaiseva. Elokuvaa katsellessa mietin, miten näyttelijällä voi olla niin vahva ja hyvä itsetunto, että hän pystyy niin intensiivisesti ja aidosti eläytymään rooliinsa.
Lisäksi Klemolan näyttelemä Maarit on mielenkiintoinen persoona. Hän on niin rehellinen ja suora, että hänet haluaisi melkeinpä tavata oikeassa elämässä.
Ainoa miinus elokuvassa on Peter Franzén, hänestä kun en pidä henkilökohtaisesti ollenkaan. Ei sillä, etteikö Franzén olisi alansa rautainen ammattilainen ja suoriutuisi roolistaan hyvin, mutta minä olisin mieluummin katsellut vaikkapa Kari-Pekka Toivosta tai Oskari Katajistoa.
Suosittelen katsomaan!
Pelkäsin koko elokuvan ajan, milloin se loppuu. Niin hyvä se oli.
Ja toivon, että Kerron sinulle kaiken rohmuaa palkintoja ensi vuoden Jussi-gaalassa!
