torstai 2. toukokuuta 2013

Wappufiiliksiä

Vapunaattona olin töissä. Varmasti teistä oli moni muukin.
Meillä vain oli toimistolla vähän haikea tunnelma, sillä vietimme yhden työkaverin läksiäisiä. Hän siirtyi 20-vuotisen uransa päätteksi viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Juotiin kakkukahvit, lausuttiin monta kaunista sanaa ja ojenneltiin pieniä muistamisia, jottei eläkeläinen meitä työkavereita ihan heti unohtaisi. Sitten sopivasti vapun kunniaksi työantaja tarjosi vielä skumpat, tippaleivät ja munkitkin. Ruokatunti vaihtui melkoiseksi herkuttelutuokioksi.

Töistä nopeasti kauppaan, sillä meille oli tulossa yövieraita.

Vappuaattoiltana lähdimme saattelemaan mieheni (ja muutaman muun) suunnittelemaa Lucius-sparia kolmiviikkoiselle matkalleen Meksikonlahdelle. Oli se vain melkoinen näky, kun halkaisijaltaan 33,5 metriä pitkä öljynporauslautan jalka lipui ohitsemme hinaajien avustuksella. Tästä kuvasta mittasuhteista ei oikeastaan saa minkäänlaista käsitystä.

Vappupäivän aamuna katoimme yövieraiden kanssa brunssin. Brunssille oli heidän lisäkseen kutsuttu kaksi muutakin pariskuntaa.



Tonnikalatahnalla täytettyjen croissantien ohjeen nappasin Yhteishyvän Ruoka-lehdestä (tammikuu 2013).

Tonnikala-kapristahna

1 prk tonnikalaa (öljyssä)
1/2 dl silputtua tilliä
1 1/2 rkl sitruunanmehua
1 dl majoneesia
2 rkl pieniä kapriksia
(1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja)
ripaus rouhittua mustapippuria

Valuta tonnikalasta öljy ja sekoita kaikki aineet keskenään. Paista pakastecroissanteja ohjeen mukaan ja jäähdytä. Halkaise jäähtyneet croissantit ja täytä tahnalla ja rapealla salaatilla.

Nämä loppuivat alta aikayksikön, suosittelen kokeilemaan!

Brunssipöytään pääsi myös uusi Muumipeikko-muki.

Tarjolla oli tuoreita hedelmiä.

Ja kasviksia. Leikkeleitä ja juustoja unohtamatta.

Kuohuvaksi valikoitui jälleen Gancia Prosecco Brut, tämä vaan on niin hyvä kuohari, etten Alkon hyllystä osaa enää muuta valitakaan...

Poikien vappubrunssi sisälsi vaikka mitä herkkuja: kaksi ananaksenpalaa ja puolikas croissant. :D

Vappupäivän iltana lähdimme vielä siskoksissa valkolakkikuvausreissulle. Yksi siskoistani ei päässyt mukaan, joten meitä valkolakkeja oli nyt sitten vain kolme.




Ihanaa, että on toukokuu! Sitä kaunista vaaleanvihreyttä odotellessa.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia siskoksista ♥ ja toi brunssi näyttää todella hyvän makuiselta :) ja IHANAT pojat, ikävä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas! ♥ Pian nähdään ja haihdutetaan molemminpuoliset ikävät! :)

      Poista
    2. Näin tehrään:) Sitku opparinne on valmis ; D

      Poista
  2. Oletteko vielä Lestaadiolaisia?

    VastaaPoista